sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Agilityn halli SM-kisat 2022

Itä-Helsingin Agilityharrastajat saivat kultaa, hopeaa ja pronssia agilityn halli SM-kisoissa Vantaan Ojangossa 26.-27.3.2022.  Kisoissa nähtiin kaikkiaan noin 1400 starttia ja I-HAH:ilta siellä oli 17  koirakkoa. Samassa tapahtumassa kisattiin myös osallistumisoikeudesta agilityn European Open kisaan.

 
Halli SM-kisojen säännöt ja pisteiden jokseenkin monimutkainen laskentatapa löytyvät linkin takaa. 

Lauantaina kilpailtiin kaikkien viiden kokoluokan radat A ja B sekä myös pikkuminien ja minien rata C.  

Puolilta päivin pidettiin pienimuotoinen juhlatilaisuus, kun SAGI:n edustajat luovuttivat kukat, kunniakirjan ja kultaisen rintamerkin syksyllä tuomarioikeuksista luopuneelle I-HAH:in toiminnan käynnistymiseen merkittävästi vaikuttaneelle "kummisetä" Martti Saloselle.

Sunnuntaina jatkettiin kisaamista medien, pikkumaksien ja maksien agilityradalla C sekä yksilökisojen finaaliradalla, jonne I-HAH:laisista olivat tiensä selvittäneet mineissä kesvil Sylvi & Johanna Kauppinen sij. 16., medeissä espves Papu & Emilia Kainulainen sij. 22.  ja pikkumakseissa borcol Guess & Heini Lindholm sij. 3. sekä makseissa borcol Ralf & Alexandra Lappalainen sij. 14. ja Sanna Ristikartano & auskel Punkstar. 

borcol Guess, pikkumaksien pronssimitalisti

Kisat päättyivät joukkuekisaan, johon osallistujat oli karsittu lauantain tulosten perusteella. Kisoihin pääsi kymmenen eniten pisteitä kerännyttä pikkumini-/mini-, medi- ja pikkumaksi-/maksijoukkuetta. Joukkueen muodosti kolme koirakkoa, jotka kukin tekivät peräkkäin oman ratansa ja joukkueen yhteisaika mahdollisine virheineen ratkaisi tuloksen.  Joukkuerata oli Mika Kankaan käsialaa.

I-HAH:in minit voittivat kultaa tuloksella 0/1.29.27

Titta Lähdesmäki ja käävil Kari

Johanna Kauppinen ja käävil Sylvi

Heini Lindholm ja mittel Aika

 

käävil Kari


käävil Sylvi

mittel Aika
 

I-HAH:in pikkumaksit / maksit voittivat pronssia tuloksella 10/1.27.91

Alexandra Lappalainen ja borcol Ralf

Heini Lindholm ja borcol Guess

Sanna Ristikartano ja auskel Punkstar

 

borcol Ralf         

borcol Guess  

auskel Punkstar
I-HAH:in medit sijoitus yhdeksäs
Emilia Kainulainen ja espves Papu 

Anna Pekkala ja cocspa Odile 

Paula Ropponen shelam Taisto 

Onnittelut kisaajille hienoista tuloksista! 

EK

       
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti