I-HAH valiot esittäytyvät: Agility- sekä Hyppyvalio Sinna

Kuva: Tuija Laurila

FI-AVA, FI-AVA-H

Mithrandir Super Trouper, Sinna

Rotu: Bordercollie

Syntynyt: 15.2.2013

Ohjaaja: Iina Blomqvist

Aloitin agilityn aikanaan syksyllä 2011 novascotiannoutaja Nikin kanssa. Nikin kanssa opettelin lajin perusteet sekä aloitin kisaamisen keväällä 2012. Nousimme kolmosluokkaan keväällä 2013, jolloin saimme myös ensimmäistä kertaa nollat kasaan SM-kisoihin ja MM-karsintoihin. Sinna saapui perheeseemme keväällä 2013 Nikin kaveriksi. Aloitimme agilityn syksyllä I-HAHin pentukurssilla. Taidot karttuivat riittävästi ja aloitimme kisaamaan loppuvuodesta 2014. Nousimme kolmessa kuukaudessa kolmosluokkaan ja heti ensimmäisestä 3lk kisasta saimme agilitysertin. Kolmosissa kisaaminen ei kuitenkaan jatkunut yhtä loistokkaasti. Suurin osa radoistamme oli katastrofeja. Olin onnistunut kouluttamaan nopean ja irtoavan koiran, joka yhdessä tekemisen sijaan imuroi ympärillä olevat esteet ja vähät välitti ohjauksistani. Esteosaamista ja perustaitoja puuttui myös, mitkä hankaloittivat ohjaamista entisestään. Me oltiin vielä liian kokemattomia kolmosiin koirakkona. Molemmilla oli omat vahvuutensa, mutta ei tehty tiiminä yhdessä. Turhauduin toistuvien samojen virheiden tekemiseen ja päätin jäädä treenitauolle.

Tauko teki meille hyvää, sillä sen jälkeen aloimme onnistumaan myös kisoissa.  Rupesin vähitellen hahmottaan Nikin ja Sinnan ohjauksellisia eroja sekä niiden vahvuuksia. Sinnan ohjaaminen tuntui ajoittain edelleen haastavalta ja vaikealta. Silloin Nikin kanssa “terapia-agility” oli loistavaa itsetunnon buustausta.Teimme tuloksia tasaista tahtia ja keräilimme sertejä. Sain Nikin kanssa kesän 2015 SM-nollat kasaan ja olimme I-HAHin SM-joukkueessa. Kerkesin vajaan vuoden kisaamaan molempien kanssa kolmosissa, kunnes Niki sairastui syksyllä 2015 autoimmuunisairauteen. Sairautta ei saatu hallintaan ja Niki jouduttiin lopettamaan jouluaattona 2015.

“Striving for success without hard work is like trying to harvest where you haven’t planted” - David Bly

Olen jälkeenpäin miettinyt, että vuoden 2015- 2016 vaihteessa tapahtui eräänlainen käännekohta agilityssäni. Olin Nikin kanssa tehnyt sitä kivaa ja helppoa agilityä, jossa ei paljoa linjoista tai ansaesteistä tarvinnut välittää. Juoksimme yhdessä esteeltä toiselle ja teimme tasaisesti tuloksia lähes joka kisassa. Nikin lähdettyä jäljelle jäi vain se haastava agility, jossa onnistuminen oli vaikeaa. Kaiken piti onnistua, jotta pystyimme edes tekemään tuloksen radalta. Pidin taukoa kisaamisesta ja keskityin treenaamiseen. Tauon aikana panostin treenaamiseen ja keskityin kouluttamaan Sinnasta entistä taitavamman. Lopetin kilpaa juoksemisen ja aloin esteiden sijaan ajattelemaan linjoja. Huomasin henkisen puolen vaikuttavan suorituksiini ja niinpä aloin työstämään myös sitä osa-aluetta kuntoon. Arvot ja tavoitteet uuteen järjestykseen ja näin palapeli alkoi vihdoin rakentumaan.  

Alkuun kaikki tuntui kaikesta työstä huolimatta vaikealta ja useamman kerran pohdin, että entä jos vaan lopetan kokonaan. Vanhasta tavasta pois oppiminen ja samanaikaisesti uuden tiedon sisäistäminen tuntui mahdottomalta. Tuntui, ettei osattu mitään ja tahkottiin vaan samojen ongelmien kanssa kerta toisensa jälkeen. Muistan erään kouluttajan lausahduksen edelleen, kun kesän viimeisten treenien jälkeen sanoi: ”Hei, sehän alkaa näyttää jo ihan agilityltä!”. Niiden sanojen saattelemana jatkettiin entistä sisuuntuneempina treenaamista. Edelleen lähes joka treenistä löytyi jokin “uusi ongelma” ja treenattavaa oli enemmän kuin vuorokaudessa tunteja.  Luonteeni ei kuitenkaan antanut periksi ja päätin jatkaa haasteista huolimatta. Aloin käymään yksityistunneilla Elina Jänesniemellä, joka osoittautui meidän lottovoitoksi. Elina osasi neuvoa ja haastaa minua ohjaajana, sekä neuvoa, että mitä taitoja  Sinnan kanssa tulisi vahvistaa ja mitä uutta pitäisi vielä opettaa.  Palasimme takaisin kisakentille kesäkuussa 2016 ja saimme heti toisista kisoista tuplanollan, kaksi sertiä ja Sinnalle tittelin FI AVA. Pääsimme vielä samana kesänä osallistumaan ensimmäistä kertaa I-HAHin agilityn SM-joukkueeseen. SM-kisojen jälkeen yhteinen sävel tuntui vähitellen löytyvän ja onnistumisia tuli sekä treeneissä että kisoissa. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja loppuvuodesta 2016 Sinnan terveys alkoi reistailemaan. Kannuskynnet repeilivät vauhdin hurmassa ja oltiin niiden takia sivussa useita kertoja kauden aikana. Jatkuvasta epäonnesta huolimatta rämmittiin eteen päin ja saatiin kerättyä ensimmäiset yksilö SM-nollat kesän 2017 SM-kisoihin. Päästiin silloin myös toistamiseen I-HAHin SM-joukkueeseen. Yksilöradalta ei mitään mainittavaa menestystä, mutta joukkueradalta meidän tiimi (me mukaan lukien) tehtiin 3 nollaa ja saavutettiin SM-joukkuepronssi!

Epäonni seurasi meitä kuitenkin myös kaudelle 2018. Sekä kynnet että oman jalan ongelmat vaivasivat meitä jatkuvasti. Jatkuvat terveyshuolet piti nöyränä ja pisti arvoja jälleen uuteen järjestykseen. Enää ei ollut voittaminen tai saatikka edes kisaaminen tärkeintä. Tärkeintä oli terveys ja yhdessä tekeminen. Uusi ajatusmalli rentoutti  kisaamistani entisestään ja se alkoi näkymään myös tuloksissa. Maaliskuussa saatiin viimeinen hyppyserti kouraan ja sillä titteli FI AVA-H. Kerättiin kauden aikana 15 nollaa ja päästiin osallistumaan toisiin yksilö SM-kisoihin. SM-kisoja edeltävänä iltana oma jalkani kipeytyi ja pystyin tuskin kävelemään koko viikonloppuna. Juostiin radat nilkkatuen ja kipulääkkeiden voimin ilman sen suurempaa menestystä. 

“Surround yourself with the dreamers and the doers, the believers and thinkers, but most of all, surround yourself with those who see greatness within you, even when you don’t see it yourself” - Edmund Lee

Kaikkien näiden vuosien aikana olen oppinut lajista, koiristani ja itsestäni äärettömän paljon. Olen oppinut arvostamaan terveyttä, jota olen aiemmin pitänyt itsestäänselvyytenä. Myös treenaamisen ja kisaamisen merkitys on muuttunut. Kisaradalle menen nykyisin testaamaan taitoja ja ohjaamaan rohkeasti pelkäämättä virheitä. Virheet yrittävät välillä edelleen ottaa minusta kisoissa yliotteen, mutta työstän ongelmaa edelleen. Eteenpäin on kuitenkin menty! Treenaamisessa laatu korvaa määrän. Pyrin jokaisesta treenistä ja kisaradasta löytämään kehittymiskohdat ja onnistumiset, sillä virheissä vellomalla ja jossittelemalla en ole tähänkään mennessä oppinut mitään.

Hyvää alkanutta kesää kaikille ja tsemppiä kaikille kesän koitoksiin! 

-Iina, Sinna & Miisa