sunnuntai 22. elokuuta 2021

I-HAHin agilityn elokisat Kivikossa 21. - 22.8.2021



Itä-Helsingin Agilityharrastajien elokisojen valmistelut saatiin päättää perjantaina upeaan auringonlaskuun, mutta valitettavasti vanha sanonta - illan rusko aamun pasko - piti paikkansa. Helsingissä herättiin lauantaina ukkossadekuuroon ja aamupäivällä jouduttiin Kivikossakin kahlaamaan kisapaikalle melkoisten lammikoiden läpi.  Ylen nettiuutiset kertoivat Helsingin pelastuslaitoksen vedenpumppaustehtävistä eri puolilla kaupunkia. 

Lauantain 3-luokkien kisat saatiin kuitenkin vietyä läpi tuomarina Anne Savioja ja viikonlopun vastaavina koetoimitsijoina toimivat Leena Kerkelä ja Annina Kukkohovi. Ilmoittautumisia näihin kisoihin oli saatu melko  vähäisesti kuten moniin muihinkin kisoihin näinä aikoina. Kaksi agilityrataa ja yksi hyppyrata houkuttelivat ilmoittautumaan 141:een starttiin, mutta säätilasta tai jostain muusta johtuen oli poissaoloja 25.   
Hienoista tuloksista saatiin onneksi nauttia. Täydelliset tulokset löytyvät linkin takaa ja alla on muutamia poimintoja. 

Minien A-agilityradan voittivat KKK:n Sini Eriksson & shelam Spyro 0-tuloksella saaden sertin ja sen myötä FI AVA tittelin koiralle. Pari voitti myös B-agilityradan 0-tuloksella. 
Mineissä I-HAHin Aila Lampinen-Helle  & mittel Luna tekivät tripla nollan.  A- ja B-agilityradoilla sijoitus oli 2. ja C-hyppyradalla 3. 

Minien C-hyppyradan voittivat LÄGIn Ilkka Grof & shelam Sky.  Tulos 0 ja sen myötä SERT-H ja koiralle titteli FI AVA-H. 

Medien kaikkien kolmen radan 0-voitot nappasi I-HAHin Päivikki Turula ja kromfo Nixi.  Kuvassa on  Päivikin kanssa espves Niio. 

Pikkumaksien C-hyppyradan voittivat TSAUn Taija Salokannel & borcol Ihku 0-tuloksella saaden SERT-H:n.  0-tuloksen hyppyradalta saivat myös I-HAHin Ari Alexandersson & novnou Cera, sijoitus 2. 

Maksien A-agilityradan ja C-hyppyradan voittivat nollilla I-HAHin Alexandra Lappalainen & borcol Ralf.  0-tuloksen A-agilityradalta saivat myös I-HAHin Pirjo-Leena Kyrönaho & appenz Nekku, sijoitus 3. 

Maksien B-agilityradalta saivat 0-voiton ja SERT-A:n I-HAHin Päivi Suomi & pitcol Jekku. 

Pikkuminien B-agilityradan voittivat 0-tuloksella RAUMAn Anna-Maria Ristimäki & parson Foxy saaden SERTin ja koirasta leivottiin Suomen ensimmäinen pikkumini parsonrussellinterrieri FI AVA. 

Tuomari Anne Saviojan taukohetki koirineen.

Aamun katastrofisään jälkeen päivä kirkastui ja voitiin nauttia myös elokuisesta auringosta ja buffan herkuista. Erityistä kiitosta kuultiin porkkanakakusta. 

Sunnuntain 1- ja 2-luokkien kisojen tuomarina toimi Janne Karstunen. Päivälle oli saatu ilmoittautumisia täsmälleen sama määrä kuin lauantaille eli 141 starttiin, mutta  viime hetken poissaoloja oli vain kolme. 

Päivän täydelliset tulokset löytyvät täältä.  I-HAHin jäsenet onnistuivat saamaan neljä 0-tulosta, joista kolme oli luokanvaihtoon oikeuttavia LUVA-tuloksia. 
A-agilitykisa 
mini 1, Paula Kuikka & parson Aurus, tulos 0, sijoitus 1. ja LUVA
pikkumaksi 1, Ida-Lotta Jakonen & shape Hugo, tulos 0, sijoitus 1. ja LUVA
B-agilitykisa
mini 2,  Suula Arppe & käävil Hippu, tulos 0, sijoitus 2. 
C-hyppykisa
maksi 1, Anselmi Henriksson & slapko Juno, tulos 0, sijoitus 2. ja LUVA


Kiitokset kisaajille ja sponsoreille Robur, Biofarm ja Verman

Tavataan taas toko-kokeissa Kivikossa 11.9.2021, agilityn lokakisoissa Ojangossa 2. - 3.10.2021 ja rally-tokokokeissa myöhemmin syksyllä. 

EK





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti