Päivikki Turula, Suomen Agilityliiton vuoden 2021 senior-urheilija

Milloin aloitit agilityn? 

Päivikki ”Päikki” Turula kertoo, että aloitti agilityn vuonna 2004 jackrussellinterrieri Nipan kanssa.  ”Olin russelileirillä ja siellä oli agilityn esittelyä. Pääsin kokeilemaan ja innostuin heti. I-HAH sattui järjestämään syksyllä ylimääräisen agilityn alkeiskurssin, johon sitten osallistuin Nipan kanssa.” 

Mitä harrastuksia sinulla oli ennen agilitya?

”Ennen agilitya harrastin jumppaa ja juoksemista. Olen harrastanut  aina liikuntaa. Lapsuudessa osallistuin yleisurheilukilpailuihin ja aikuisena liikunta on ollut kuntoilua."

Miten suhteesi agilityyn on kehittynyt?

“Kävin pari vuotta agilityn viikkotreeneissä. Sitten joku tuli maininneeksi, että on epävirallisia kilpailuja. Möllikisojen jälkeen alkoi pikkuhiljaa tavoitteellisempi harrastaminen. Tavoitteenani pyrin pitämään sen, että agility olisi kivaa ja säilyisi mukavana harrastuksena. Jos tämän päälle tulee vielä menestystä, se on vain plussaa. Joskus tästä ajatuksesta huolimatta kisaaminen oli turhan tiukkapipoista. Kun menestystä ei tullut, joutui miettimään omaa suhtautumistaan harrastukseen ja tekemään töitä itsensä kanssa. Kun on pelikaverina eläin, joutuu ottamaan huomioon myös sen ominaisuudet. Nipa pudotteli rimoja, mikä ärsytti paljon.  Agilityssa on opeteltava sietämään sitä, että vaikka kuinka yrittää, niin aina ei silti onnistu. Samalla oppii jotain myös itsestään.” 

Millaisia agilitykoiria sinulla on ollut?

”Nipan jälkeen minulle tuli pari jackrussell-narttua, mutta niiden draivi ei riittänyt kisaamiseen ja luovuin agilitystä niiden kanssa. Nila, parsonrussellinterrieri, oli hyvin lahjakas, mutta sille tuli 2-vuotiaana esteiden hyppäämisessä etäisyyksien arviointivaikeuksia. Ne johtuivat todennäköisesti silmistä ja näkökyvystä. Edessäpäin olleet hyppyesteet olivat sille vaikeita. Se ei löytänyt oikeaa ponnistuspaikkaa. Sen kiertäessä esteet takaa, hyppäämispaikan arviointi ei tuottanut sille ongelmaa.

Nykyinen agilitykoirani kromfohrländer Nixi on roturisteyskoira.  Se on ollut mainio harrastuskoira. Nixin isä on parsonrussellinterrieri ja emä kromfohrländer. Nixiä voi siis sanoa ”parländeriksi”.  Muutkin vastaavat roturisteytykset ovat osoittautuneet kivoiksi harrastuskoiriksi. Nixi täyttää huhtikuussa kahdeksan vuotta. Se on nopea oppimaan ja koira, jonka kaltaista ei ehkä tule kohdalle kuin kerran elämässä. 

Nixin kanssa aloitettiin heti pentuna kouluttautuminen ja kävimme agilityn valmentavia kursseja. Nixi oppi nopeasti ja on ollut agilitykoiristani  tähän mennessä paras. Nixin kanssa saavutuksia on yksi joukkue-SM-pronssi vuodelta 2017 sekä viime vuodelta seniorien SM-kulta ja halli-SM pronssi, joka toi paikan agilityn Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Norjassa. Nixi valioitui nopeasti:  valioituminen lähti käyntiin heti ensimmäisissä kolmosten kisoissa. Nixi on agilityvalio ja hyppyvalio.”

Päikki kertoo, että hänellä on kotona kasvamassa myös puolitoistavuotias espanjanvesikoira Niio. Niiolle hänellä ei ole vielä mitään tarkkoja suunnitelmia, mutta agilityn alkeita harjoitellaan ja tähtäimessä ovat hyppyradat virallisissa kilpailuissa. 

Millaisia vastoinkäymisiä sinulla on ollut?

”Marraskuisten Pohjoismaiden mestaruuskisojen jälkeen tuli tauko ja tarkoituksena oli aloittaa treenaaminen ja kisaaminen joulutauon jälkeen. Kerran vuodessa olen pitänyt pidemmän tauon. Joulukuussa kuitenkin kaaduin luistimilla ja sen vuoksi Oulun European Open -kisat täytyi jättää väliin. Olkapäässä on kaatumisen seurauksena pirstaleinen murtuma, mutta onneksi kirurgisia korjauksia ei ole tarvinnut tehdä. Kuntoutuksen myötä selkeää parantumista on tapahtunut, mutta alkuun olkapää oli hyvin kipeä. Koirien ulkoilutukseen ja kotitöihin olen onneksi saanut apua.”

Mitä tavoitteita sinulla on?

”Tavoitteena on osallistua arvokisoihin. Oulun EO-karsintakisoihin en voinut  osallistua loukkaantumisen vuoksi, mutta uskon, että olkapää kuntoutuu siten, että muihin vuoden arvokisoihin pääsisin osallistumaan. Tähtäimessä ovat ainakin Halli-SM-kisat ja EO-karsinnat, MM-karsinnat, JSP-SM-kisat sekä SM-kisat.”

Mitä agility on antanut sinulle?

”Agility on antanut paljon ystäviä. Ystäväpiiri on pitkälti koiraharrastajia. Agility antaa hyvän mielen.  Vaikka lähtisi liikkeelle huonolla tuulella, niin treeneistä palaa aina kotiin hyvällä mielellä. Pääkoppa pysyy virkeänä ja fyysinen kunto hyvänä. On 90-vuotiaita harrastajiakin, joten sen voi ottaa tähtäimeksi.”

Miten I-HAH on pystynyt tukemaan harrastamistasi?

”I-HAH tarjoaa hyvät treeni- ja vapaatreenimahdollisuudet talvella omassa lämpimässä hallissa ja kesällä hallin lisäksi ulkokentällä. I-HAH järjestää myös ulkopuolisten kouluttajien agilitykoulutuksia, kuten esim. Jenna Caloanderin koulutuksen kuluvana talvena.  Jennan koulutuksissa olen käynyt myös Agility Akatemialla.”

Lämpimät onnittelut Päikki huikeasta agilityurastasi ja Suomen Agilityliiton vuoden 2021 senior-urheilija tittelistä! Menestystä tuleviin kisoihin, ja ennen kaikkea hauskaa ja iloista harrastamista upeiden koiriesi kanssa!

 

Kuvat: Maija Savijärvi

Teksti: Marja-Liisa Veltheim

 

Sonja Pajalin, Suomen Agilityliiton vuoden 2021 agilityseuratoimija

Sonja ja koirat

Jos Sonjalla ei olisi itsellään koiria, tätä juttua ei olisi kirjoitettu. Sonjan koirat ovat vähän harvinaisempaa rotua edustavia appenzellinpaimenkoiria. Haastattelua tehdessä Sonja ja koirat ovat lenkillä kotinurkillaan Puistolassa. Sonja vastailee ja keskustelee sujuvasti, vaikka koirat saattavatkin päättää lähteä vetämään eri suuntaan kuin ”äiti”. 

Nuorin koirista on 7 kuukauden ikäinen Lissu, keskimmäinen 8-vuotias ikienerginen Pirkko ja vanhin 12-vuotias Ofelia. Kaikkien koirien kanssa on treenattu agilitya, jonka lisäksi on kokeiltu rallya, käyty raunioilla ja joskus myös tehty arkitokoa ja jälkeä. Nyt uutena ovat Sonjan kaikki koirat treenanneet myös hoopersia. Pirkon vireen kanssa on ollut kamppailua, joten kisakentillä ei ole viihdytetty muutamaa ykkösten agilitystarttia lukuunottamatta. Ofelia nousi nuorempana kolmosiin agilityssa, mutta huonon hyppytekniikan ja maksirimojen tuottamien hankaluuksien takia Sonja päätti lopettaa isojen hyppyjen hyppyyttämisen. Terveys on Sonjalle tärkeämpää kuin harrastukset. Sonja toteaa myös, että hänellä on koiriensa rodusta realistinen näkemys agilityssa ja lajia voi harrastaa, vaikka koirasta ei Suomen mestaria tulisikaan. Tämän ääneen ”myöntäminen” ei vähennä rakkautta koiraan, vaan päinvastoin, on reilumpaa koirallekin. Kisaaminen ei ole ollut Sonjalle koskaan pääasia, eikä hän koe itseään kovinkaan kilpailuhenkiseksi. Oman seuran jäseniä on kuitenkin huippua käydä kannustamassa kisoissa vaikka joka viikonloppu.

Sonjan pinnan alla on hevosihminen, ja hän on ollut aktiivinen seuratoimija myös ratsastusseuroissa. Hevosmaailma imaisi nuoren tyttösen täysin mukanaan ja kaikki vapaa-aika ja lomat vietettiin tallilla. Oman hevosen, Netan, Sonja sai 12-vuotiaana – hevosen ylläpito ja hoitaminen opetti pienelle tytölle paljon vastuuta, perheessä kun ei muilla ollut hevosista tietoa. Sonjan hevonen lopetettiin 28-vuotiaana heidän viidentoista vuoden yhteisen polkunsa jälkeen.

Mukaan seuratoimintaan

Ofelian ollessa vuoden vanha Sonja kävi koirakoulussa agilitykurssin, jossa kouluttaja suositteli hänelle jatkoksi koiraharrastusseuraa. Salibandyharrastuksessa Sonja oli tutustunut I-HAH:n silloiseen puheenjohtajaan Sanna Ristikartanoon, päätyi siksi hakemaan I-HAH:iin ja hänet hyväksyttiin jäseneksi. Seuratoiminnassa hän aloitti kilpailutoimikunnassa, vastuualueenaan buffa. Ei tainnut mennä vuottakaan, kun Sonja valittiin koko seuran puheenjohtajaksi. Sonja oli ollut kahdessakin ratsastusseurassa puheenjohtajana, joten yhdistyksen hallitustyöskentely oli hänelle sinänsä tuttua. Alkuun hänestä kuitenkin tuntui, että hänellä ei ollut oikein hajuakaan, mistä agilityssa puhutaan. Agilityn terminologia, kisaluokat ja sijoitukset olivat täysin erilaisia kuin hevosmaailmassa.

Sonja laittaa tuulemaan

Vaikka Sonja ei aluksi tiennytkään agilitystä kovin paljon lajina, seuran toiminnassa oli tarvetta uudistuksiin, joihin hän oli valmis tarttumaan. Esimerkiksi harjoitteluun ei ollut hallia, joka on välttämätön erityisesti talvikaudella. Seuralle neuvoteltiin ja hankittiin tällöin ensimmäinen treenihalli. Nyt on vuokrattu jo seuran historian kolmas treenihalli. 

Muutos on ollut valtava. Jäsenmäärät ovat kasvaneet ja jäsenistölle on järjestetty treeniryhmiä, vapaatreenimahdollisuuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys on kouluttanut uusia koulutusohjaajia, jatkokouluttanut entisiä sekä kouluttanut koetoimitsijoita. Nykyinen halli mahdollistaa arvokisoihin treenaamiseen isolla kentällä sekä omien kisojen järjestämisen omassa hallissa. Agility ja agilityn terminologia on kehittynyt Sonjalle kieleksi, jonka hän hallitsee. Hän on kouluttanut agilitya I-HAH:ssa kohta vuosikymmenen ajan ja käynyt juuri AVA2 -valmentajakoulutuksen. Agilityn ja hoopersin kouluttamisessa menee noin kuusi tuntia viikossa. Hän kouluttaa myös oman rotuyhdistyksensä, Sennenkoirayhdistyksen treeneissä, joka vuokraa hallia käyttöönsä seuralta. 

Mitä seuratoiminta on antanut?

Sonja kertoo, että hänen ympärillään I-HAH:ssa on mahtavia tyyppejä. Hän on saanut harrastus- ja seuratoiminnan myötä paljon läheisiä, hyviä ystäviä elämäänsä. Hän on aina ollut sosiaalinen, tutustunut helposti uusiin ihmisiä ja oppinut tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen. Myös työelämässä Sonja on tottunut kohtaamaan kaikenlaisia ihmisiä ja viemään toimintaa eteenpäin. Sonja puhuu lämpimästi, mikä rikkaus on, kun on ystäviä ”eri maailmoista” ja että niitä on siunaantunut niin paljon. Oma elämä ja vapaa-aika painottuu hyvin paljon koiriin, mutta sekin pitää järjissään, kun välillä puhutaan muustakin kuin siitä, osuuko juoksukontaktiosuma vai ei.  

Hänellä on myös hyvä, kiva treeniryhmä, jossa voi paitsi treenata omia koiria, jutustella, auttaa kaveria ja purkaa paineita. Harrastuksen parissa Sonja kokee, että kaikki voivat olla samalla viivalla, olipa toinen kuka tai mikä tahansa, iästä, koosta, ammatista, sukupuolesta, kansalaisuudesta huolimatta. 

Sonja arvioi, että hän on luonteeltaan jossain määrin johtajatyyppi. Johtaminen ja vastuun ottaminen ei stressaa häntä. 

Mitä seuratoiminta on vaatinut?

Seuratoiminta syö pakostakin vapaa-aikaa. Sonja kertoo tekevänsä parhaillaan rahoitushakemusta Helsingin kaupungille. Samanaikaisesti hänellä on vaihtunut rooli työelämässä ja työaika on pidentynyt. 

Joskus johtokunnan kokoukset saattavat venähtää viidestä kuuteen tuntiin, minkä jälkeen hän lähtee kotiin ulkoiluttamaan koirat. Aina ei ole voinut välttää ajatusta, että mitä jos kaiken tämän ajan olisikin käyttänyt koirien treenaamiseen. 

Seuratoiminnan varjopuolia on myös se, että kaikkia jäseniä ei voi pitää samanaikaisesti tyytyväisinä. Jokainen ei voi saada toivomaansa treenivuoroa eikä jokaiseen viestiin pysty vastaamaan välittömästi. Kaikki eivät ehkä ymmärrä, että seuran toimihenkilöt tekevät vapaaehtoistyötä, omalla ajallaan, ilman palkkaa. On hetkiä, jolloin on tosi turhautunut, ja hetkiä, jolloin joutuu tsemppaamaan ja olemaan toisten tukena.  

Yhdistyksen puheenjohtajana joutuu myös ennen kaikkea ajattelemaan jäsenten tasapuolisuutta, eikä vaikkapa sitä, ovatko omat treenimahdollisuudet hyvät. Puheenjohtaja ei myöskään päätä yksin asioita, vaan niistä äänestetään johtokunnassa. 

Miten seuratoiminta on muuttunut sen jälkeen, kun agilitystä tuli virallinen urheilulaji?

Sonja kokee, että ihmisistä on tullut vaativampia monessa asiassa. He elävät kiireistä elämää ja yhdessä tekemisen meininki on häilyvämpää. Rahalla on helpompaa ostaa asioita, myös vapaa-aikaa, ettei tarvitse tehdä talkootyötä tukeakseen seuratoimintaa. Ajan henki tuntuu olevan, että kaikesta pitäisi saada jotain henkilökohtaista hyvää. 

Seuran kasvu selittää ehkä myös osittain muutosta. Sonja kertoo, ettei hän enää välttämättä tunne aivan kaikkia seuralaisia, vaikka ennen hän tunsi kaikki. I-HAH:n jäsenmäärän kasvaessa tärkeää on ollut, että kaikki jäsenet ovat samanarvoisessa asemassa ja yhteishenki on hyvä. Myös koirarotuja ei arvoteta, vaan kaikenrotuiset ja -näköiset pääsevät treenaamaan ja kisaamaan. Iloista onkin ollut, että myös SM-joukkuetasolla I-HAH:n joukkueet ovat olleet rotukirjoltaan monipuolisia: joukkueissa on ollut muitakin kun valtarotuihin kuuluvia koiria. Seuratoiminta jo sanana kertoo sen, millaista toiminnan pitää olla: kaikki voivat tulla mukaan ja olla oma itsensä. 

Treeneissä on samantekevää, onko rikas vai köyhä – kaikki ovat samalla viivalla. Seurassa pystytään tarjoamaan jokaiselle koiraharrastus, vaikka ei olisi varaa käydä yksityisessä koirakoulussa. Toiminta ei kuitenkaan pyöri ilman aktiivisia, talkoohenkisiä ihmisiä. Kustannukset ovat suuria: esim. uudessa hallissa pelkästään pohjan hintalappu on n. 30 000 euroa. Edellyttää valtavasti vapaaehtoistyötä, jotta sellainen raha on käytettävissä.

    

Miten I-HAH:n toimintaa pitäisi mielestäsi kehittää?

Toimikuntiin tuntuu olevan vaikea saada vetäjiä. Onko tämä juuri sitä nykyajan kiirettä, että aikaa ei löydy, vai onko tehtävä vaan niin pelottava, kun ei tiedetä, mitä se pitää sisällään, Sonja pohtii. Hän tuumaa, että olisi kiva, jos seurassa tehtäisiin pieniä ”dokumenttielokuvia” eri toimikuntien tehtävistä, jotta voitaisiin uusille innokkaille aktiiveille näyttää, että mitä mikäkin tehtävä pitää sisällään.

Sonja toteaa haastattelun aikana useasti, että kunpa kaikki miettisivät sitä, että ilman aktiivisia seuratoimijoita ja heidän uhrausta omasta vapaa-ajastaan, ei kellään meillä olisi treenejä eikä paikkaa missä treenata.

Ansaittua tunnustusta työstä

Suomen agilityliiton seuratoimijan tunnustuksesta todetaan, että tunnustus annetaan seuran aktiiviselle toimijalle ja talkoolaiselle, joka on kiinnostunut yhdistyksensä kehittämisestä, sitoutunut seuran ja SAGIn toimintaperiaatteisiin ja sääntöihin. Häntä arvostetaan seuran sisällä, hän jakaa pyyteettömästi omaa osaamistaan muille toimijoille ja on valmis auttamaan muita harrastajia. Hän ei ota tekemästään työstä palkkaa. Vuoden 2021 agilityseuratoimijan tunnustus on myönnetty perustellusti Sonjalle!

Paljon Onnea!

 

Kuva: Noora Mäkelä-Salmi

Teksti: Marja-Liisa Veltheim

 

Kisatyöntekijän päiväkirja, I-HAH Tammikisat su 30.1.2022

Vuoden ensimmäiset oman seuran kisat käytiin Ojanko Areenalla Vantaalla 29.-30.1.2022. Lauantain radoilla kisattiin 3. luokassa ja sunnuntaina 1. ja 2. luokassa. Lue, miltä kisapäivä näyttää talkoolaisen näkökulmasta! 

7:45

Saavuin Ojanko Areenalle ajoissa ulkona vallitsevasta lumikaaoksesta huolimatta. Sivukorvalla kuulin vain kolmen talkoolaisen juuttuneen lumeen. Ei paha! Kahvitermarista viimeiset hörpyt, huomioliivi päälle ja hommiin!

8:30

Vara-ajanottajana auttelin myös muissa hommissa talkoohengen mukaisesti, ja ei aikaakaan kun päivän aloittavat radat saatiin porukalla valmiiksi. 

Palkintojen sponsoroinnista vastasivat koiranruokavalmistaja Bozita Robur, eläinlääkkeiden ja vapaakauppavalmisteiden maahantuja Fauna Pharma, Orion Pharma ja Verman, jonka vitamiinit ja maitohappobakteerit huolehtivat ohjaajien päivittäisestä hyvinvoinnista. 

8:30

Ilmoittautumisessa kävi jo kuhina ja positiivista jännitystä tuntui ilmassa.  

9:00

Kisapäivä starttasi 2. luokan maksien agilityradalla, tuomarina Kurt Ove Steinset. Vauhtia piisasi, tekniikka pelasi ja kisat eteni mukavaa tahtia!

12:30 

Pienestä alimiehityksestä huolimatta oltiin reilusti etuajassa kun luokka vaihtui, kiitos huipun talkootiimin! Kisaajat tuntuivat tykkäävän päivän radoista. Mika Kankaan tuomaroimilla 1. luokan radoilla nähtiin hienoja suorituksia ja upeaa yhteistyötä koirien ja ohjaajien välillä.

13:30

Aamuvuoron vara-ajanottajan päivä oli jo pulkassa, mutta kisatunnelma oli katossaan joten tuli jäätyä vielä pariksi tunniksi fiilistelemään suorituksia ja nauttimaan huippuseurasta!

Shetlanninlammaskoira Mei ohjaajanaan Aino Oikari 1. luokan hyppyradalla

Ihahagi-instagramissa videokooste tammikisojen sunnuntailta.

—

Teksti ja kuvat: Maija Savijärvi

Valmentajan päivä

Tänään 25.9.2021 vietetään kansallista Valmentajan päivää! Haluamme kiittää taitavia ja innostavia agility-, toko- ja rallytoko-kouluttajiamme ja apukouluttajiamme upeasta panoksesta kesäkaudella 2021. Positiivinen palaute puhukoon puolestaan, tästä on mahtava jatkaa syyskauteen – KIITOS koutsit!  Seuravalmentaja, kiitos! 

 

Iloinen ja hyvä ilmapiiri.

Treeneihin on kiva tulla.

Kouluttajat ovat olleet aina I-HAHilla mielettömän innostavia, motivoivia ja kannustavia.

Positiivinen fiilis treeneissä

Positiivinen asenne!

Ryhmässä on ollut hyvä henki ja on ollut helppo epäonnistua, kun aina saanut päälle kunnon tsempit:)

Kannustava kouluttaja.

Motivoiva asenne, kehuminen.

Olen saanut paljon lisämotivaatiota treenaamiseen, kehittynyt koirani kanssa ja nauttinut treeneistä.

Meitä on tuettu kisauran aloituksessa ja kaikissa mahdollisissa ongelmissa aina.

Olen todella tyytyväinen meidän etenemiseen kouluttajan tunneilla!

Kouluttajalla on hyvä osaaminen, kiinnostavia tehtäviä ja ottaa myös toiveet hyvin huomioon.

Osaava, yksilöllinen valmennusote.

Ryhmässä on ollut mukava henki ja treeneissä on huomioitu sekä eri tasoiset koirat että ohjaajat omine kehittämistarpeineen.

Kouluttaja on osannut hyvin pilkkoa treenit meidän tasolle sopivaksi

Kiitos meidän osaamistason huomioimisesta

Vaikka ryhmän sisällä koirakoiden taso vaihteleekin, niin kouluttaja suunnittelee treenit silti aina jokaisen koirakon tason mukaan sopivaksi, ja tulee tunne, että meidän tarpeet tulevat hyvin huomioiduksi. Kiitos panostuksestasi meidän oppimiseen!

Kouluttaja on osannut hyvin pilkkoa treenit meidän tasolle sopivaksi

Vaihtelevat treenit, omat toivomukset otetaan huomioon (toivomuskerrat), hyväksyntä ja kannustus

Huomioitu osallistujien treenitoiveet.

Kouluttaja on kivasti huomioinut toiveet treenejä suunnitellessa

Treeniryhmäläisten toiveet on aina kuultu

Treenit ovat hyvin suunniteltuja, kouluttaja vaatii riittävästi ja selittää kuitenkin kärsivällisesti ja hyvin havainnollistaen kaiken!

Ratapiirrokset tulevat aina ajoissa ja kaikki saavat tasapuolisesti treeniaikaa

Kouluttajat ovat tarjonneet joka viikko ryhmällemme mielenkiintoisia ratoja ja tehtäviä. Plussaa siitäkin, että ratapiirustukset on saatu aina etukäteen.

Pyritty pitämään pitkiä estevälejä, mikä jatkossakin on meillä suurena toiveena.  LÄMMIN KIITOS :-)

Olen tykännyt erityisesti siitä, että on saanut "kotiläksyjä", mitä on voinut omatoimisesti harjoitella.

Treenit hyvin suunniteltuja ja selkeitä, ja oon tykännyt erityisesti siitä että tuntien teemoissa on ollut jatkumoa. Ollaan saatu just meille sopivia harjoituksia.

Kouluttaja oli ammattitaitoinen ja hänestä välittyi osaaminen ja asiantuntevuus.

Meillä on ollut niin kivoja treenejä! Sopivan haastavia.

Pidin erityisesti siitä, että saatiin harjoitella nuoren koiran kanssa paljon erilaisia häiriöitä, kuuntelua ja isojakin kokonaisuuksia vaikka liikkeiden tekninen osaaminen on vasta rakenteilla

Kiitos erityisesti kärsivällisyydestä ja siitä, että pyydetään koittamaan vaihtoehtoisia ohjauksia ja viedään pois omalta mukavuusalueelta.

Treenit olivat kivoja, opittiin paljon kaikkea uutta

Treenit olivat tänä kesänäkin aivan upeita ja olemme nauttineet joka viikolla!

Kesäkauden alussa oli olo, että ehkä agility ei olekaan meidän juttu, mutta sen päättyessä haaveilen jo epiksiin osallistumisesta :)

Kaikki kouluttajat ovat olleet hyviä ja ansaitsevat kiitoksen

Kaikilla kouluttajilla on ollut annettavaa ja omat vahvuutensa.

Kiitos valtavasti ihanasta kaudesta! <3

Kuva: Maija Savijärvi