torstai 7. lokakuuta 2021

I-HAH agilityn lokakisat 2.-3.10.2021

 


Agilityn lokakisat Ojangossa olivat ensimmäiset puoleentoista vuoteen koronan alkamisen jälkeen, jolloin kisatunnelmasta voitiin nauttia melkein entiseen tapaan. Kisaajat ja kisaajien seuralaiset saattoivat seurata suorituksia kentän laidalla. 

Kisoihin oli saatu hollantilainen tuomarivierailija Jan Sprij, joka on kokenut arvokilpailija ja kouluttaja.  Niinpä perjantaiksi oli järjestetty myös koulutuspäivä.  Toisena tuomarina toimi Esa Muotka. 


Kisat käytiin kahdella radalla samaan aikaan, joten kiirettä riitti niin kisaajilla kuin kisatyöntekijöilläkin, mutta päivä sujui mainiosti.  Kiitosta saatiin vierailevalta tuomarilta, kuten ylle kaapatussa Facebook-päivityksessä näkyy.  
Iltapäivän ilmoittautumispisteen työntekijä kertoi aamupäivän ilmohenkilöiden kehittäneen ilmon toimintaa tekemällä valmiiksi kisakirjojen väliin laitettavat numerolaput.  Ne oli kiinnitetty numerojärjestyksessä muovitarjottimeen, josta ne saattoi nopeasti siirtää kisakirjojen väliin. Tarjottimelle jääneistä lappusista näki myös helposti paljonko kisaajia oli vielä ilmoittautumatta. 
Päivän kisavideoita voi katsella Ojanko Areenan You Tube kanavalta 2.10.2021 ja 3.10.2021

Lauantaina kisasivat 3-luokkalaiset ja ilmoittautumisia oli saatu 421 starttiin.  Päivän nollaprosentti ei kaikilla radoilla päätä huimannut vaikka hienoja suorituksia nähtiinkin. I-HAHin jäsenet onnistuivat keräämään 10 nollatulosta. Kaikki 3-luokkalaisten tulokset ovat linkin takana.

Sunnuntain 1-2 luokkalaisten radoille oli ilmoittautunut 269 koirakkoa ja I-HAHlaisten nollatili kasvoi kahdella. Tulokset ovat täällä.  

I-HAH kiittää niin tuomareita, kisaajia kuin vanhoja tuttuja palkintosponsoreita: 
ROBUR  koiranruoat ovat Ruotsissa ruotsalaisesta lihasta valmistettuja
BIOFARM on suomalaisessa omistuksessa oleva yritys, joka valmistaa ja valmistuttaa rehuja, hoitotuotteita ja eläinlääkkeitä.
VERMAN on perheyritys, joka tarjoaa korkealaatuisia tuotteita ihmisten terveyden edistämiseen ja hyvinvointiin. 


Palkintojenjaot hoidettiin korona-aikaan tutuksi tulleella tavalla eli palkinnot saattoi noutaa itsenäisesti kuuluttajan kertomasta paikasta. 


Kilpailutoimikunnan sponsoritiimi oli pussittanut ja merkinnyt palkinnot selkeäsi, jotta kisapäivinä ne oli helppo laittaa esille. 


Pusseista löytyi monenlaisia yllätyksiä sekä koirille että ohjaajille. 


Osa kääreinä käytetyistä pusseista oli mukavia ja käytännöllisiä sellaisenaan, sillä olihan siellä mm. jumppareppuja ja kylmälaukkuja. 


Tervetuloa seuraaviin I-HAH kisoihin!


EK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti