maanantai 22. toukokuuta 2017

I-HAH ry Match Show 14.05.2017

Päivän tuomarit sekä BIS shelam Taika 
Itä-Helsingin Agilityharrastajat järjesti match show’n Kivikon kentällä äitienpäivänä 14.05.2017. Normaalien isojen ja pienten, pentujen ja aikuisten sekä x-rotuisten kehien lisäksi tapahtumassa järjestettiin kilpailu Junior Handlereille, sekä äitienpäiväteeman mukaan Äiti&Koira -kisa kaikille äideille.

Kuvat on ottanut Ida Alexandersson ja lisää kuvia löytyy linkin takaa.
Paikasta BIS-finaaliin kilpaili yhteensä noin 60 koirakkoa. Lisäksi Junior Handler keräsi kahdeksan osallistujaa, ja Äiti&Koira -kisassa kehässä nähtiin yhteensä 10 ihanaa äitiä koirineen. Aurinkoisina ja paljon kehuja keränneinä tuomareina match show’ssa toimivat Petra Saarman (pienet pennut), Mia Peltoniemi (pienet aikuiset), Heidi Roiha-Laakso (isot pennut), Laura Niska (isot aikuiset) ja Hanna-Maria Porkka (x-rodut ja Junior Handler). Äiti&Koira -kisan sekä BIS-finaalin tuomarit tuomaroivat yhdessä.
Päivä aloitettiin tiukalla kisalla ihanien junioreiden kesken. Kaikkien taitavien Junior Handlerien joukosta tuomari Hanna-Maria Porkka valitsi lopulta voittajaksi Paddy-labradoria hienosti esittäneen Castor Sellmerin. Castor ja Paddy pärjäsivät hienosti myös isojen pentujen kehässä napaten sieltäkin sijoituksen. Onnea!
Äidit pääsivät kilpailemaan hulppeaan isoon kehään iltapäivällä ennen BIS-finaalia. Leikkimieliseen kisaan oli lähtenyt mukaan ihastuttava määrä reippaita äitejä koirineen. Tässä kisassa ei arvosteltu koiraa, vaan äidin ja koiran yhteistyötä. Iloinen mieli ja showhenkisyys olivat eduksi. Riemukkaasti esiintyneet bernhardinkoira Pronto ja Maarit Inkinen olivat tuomarien yksimielisellä päätöksellä kisat voittajat, paljon onnea!
BIS-finaalissa kilpailivat pieneten pentujen punaisten voittaja, keskikokoinen villakoira Piki, pienten pentujen sinisten voittaja shetlanninlammaskoira Otto, pienten aikuisten punaisten voittaja pyreneittenpaimenkoira Hikka, pienten aikuisten sinisten voittaja shetlanninlammaskoira Taika, isojen pentujen punaisten voittaja x-rotuinen Piina, isojen pentujen sinisten voittaja bernhardinkoira Neve, isojen aikuisten punaisten voittaja australiankelpie Kiwi, isojen aikuisten sinisten voittaja polski owczarek nizinny Sara, x-rotuisten punaisten voittaja Noppa sekä x-rotuisten sinisten voittaja Veera.
Pienet pennut, punaiset 1.
BIS-finaali oli jännittävä, sillä kehässä oli aivan loistavia koirakoita, joiden yhteistyö kulki lähes moitteettomasti. Tiukan pohdiskelun jälkeen tuomarit päätyivät palkitsemaan päivän parhaana koirakkona huikeasti esiintyneen shetlanninlammaskoira Taikan ja Petra Suurkarin. Onnea!
Kaikki sijoittuneet saivat mukaan kotiinviemisiksi suuren palkintosäkin täynnä ihania palkintoja, joista suuri ja nöyrä kiitos upeille sponsoreillemme. Kiitos Musti ja Mirri, HauHau Champion, Murren Murkina, Kahvi Charlotta, Sporttihurtta, QwiDog, HSL, Citykoirankaveri – Tmi Petra Saarman, LomaKaleva sekä muutama nimettömänä pysyttelevä sponsori, joilta saimme ihania tuotteita, mutta jotka eivät toivoneet yritykselle mainosta. Kiitos myös ihanille tuomareillemme, sekä kaikille iloisille mätsärikävijöille ja reippaille koirille!


TULOKSET:
Pienet pennut
Punaiset
  1. keskikokoinen villakoira Piki, omistaja Elisa Ollikainen
  2. shetlanninlammaskoira Inna, omistaja Eveliina Eklund
  3. länsigötanmaanpystykorva Hottis, omistaja Riina Hinkkanen
  4. ranskanbuldoggi Konna, omistaja Siiri Pakarinen
    Pienet pennut, punaiset 4.
Siniset
  1. shetlanninlammaskoira Otto, omistaja Carmela Walder
  2. coton de tulear Demi, omistaja Nina Immonen
  3. ranskanbuldoggi Kinnunen, omistaja Rocio Leinonen
  4. italianvinttikoira Hugo, omistaja Julia Harju


Pienet aikuiset
Punaiset
  1. pyreneittenpaimenkoira Hikka, omistaja Pia Pynnä
  2. shetlanninlammaskoira Medya, omistaja Petra Suurkari
  3. tiibetinterrieri Päti, omistaja Anna Väänänen
  4. chihuahua Remus, omistaja Titta Lähdesmäki
Punaiset 4. 
Siniset
  1. shetlanninlammaskoira Taika, omistaja Petra Suurkari
  2. kääpiövillakoira Kari, omistaja Titta Lähdesmäki
  3. jackrusselinterrieri Blanca, omistaja Helena Sellmer
  4. kiinanharjakoira Ellen, omistaja Mari Koivisto
Isot pennut
Punaiset
  1. x-rotu Piina, omistaja Noora Heino
  2. eurasier Pihka, omistaja Katianna Sivonen
  3. labradorinnoutaja Paddy, omistaja Castor Sellmer
  4. labradorinnoutaja Uuno, omistaja Saara Auvinen
Siniset
  1. bernhardinkoira Neve, omistaja Raisa Kulmala
  2. polski owczarek nizinny Nita, omistaja Taija Tuohilampi
  3. kishu Kannon, omistaja Noora Häkkinen
  4. bordercollie Maui, omistaja Jessica Smedslund


Isot aikuiset
Punaiset
  1. polski owczarek nizinny Sara, omistaja Taija Tuohilampi
  2. australiankelpie Maisa, omistaja Noora Heino
  3. lagotto Maija, omistaja Taina Vainio
  4. appenzellinpaimenkoira Kiti, omistaja Pirjo Kyrönaho
Isot aikuiset, punaiset 1. BIS 2.
Siniset
  1. australiankelpie Kiwi, omistaja Karoliina Mäkelä
  2. bordercollie Kaskas, omistaja Anna Väänänen
  3. bordercollie Teddy, omistaja Pihla Haukinen
  4. bernhardinkoira Elsa, omistaja Ritva Heikkilä
    Siniset 1. BIS 3.

X-rodut
Punaiset
  1. Noppa, omistaja Riina Sinervuo
  2. Peppi, omistaja Satu Riihimäki
X-rodut punaiset 1. BIS 4
Siniset
  1. Veera, omistaja Marinka Laine
  2. Lyyli, omistaja Suvi Ikonen
Junior Handler
  1. Castor Sellmer ja labradorinnoutaja Paddy
  2. Jane Liis Kukka ja cavalier Cesar
  3. Hilma Maasio ja tiibetinterrieri Riia
  4. Anne Koivisto ja kiinanharjakoira Budjet
    JH 1.
Äiti & Koira
  1. Maarit Inkinen ja bernhardinkoira Pronto
  2. Eija Mäkelä ja kääpiösnautseri Nomppa
  3. Kati Ahevikko ja toyvillakoira Trivia
  4. Sari Sivonen ja eurasier Pihka
BIS 1. äiti ja koira 
BIS 2. äiti ja koira
Best in Show
  1. shetlanninlammaskoira Taika, omistaja Petra Suurkari
  2. pon Sara, omistaja Taija Tuohilampi
  3. australiankelpie Kiwi, omistaja Karoliina Mäkelä
  4. x-rotu Noppa, omistaja Riina Sinervo

Susanna Stenberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti