 |
| Kuva: Miika Kainulainen |
rotu: espanjanvesikoira
syntynyt: 31.7.2009
Ohjaaja: Emilia Kainulainen
Noki saapui minulle harrastuskoiraksi syksyllä 2009 ja tarkoitus oli agilityn lisäksi tokoilla. Se tokoiluhan sitten jäi kuin nalli kalliolle, kun agility otti ja vei mennessään. Nokin kanssa aloitettiin ura Sanna Lehtosen pentukurssilla, kun Noki oli noin vuoden ikäinen. Anna Kokon ja Annina Kukkohovin johdolla treenattiin Hakkilan hallissa, kunnes I-HAH järjesti alkeiskurssin ja pääsimme seuraan.
Agilityuran varrella meitä ovat kouluttaneet lukuisat eri kouluttajat, mm. Sanna Lehtonen, Anna Heinonen, Niina-Liina Linna, Anne Savioja, Maiju Korhonen, Juha Ruokonen, Lotta Vuorela, Iina Asunta. Lista on pitkä, enkä pysty edes muistamaan kaikkia, joilta olen saanut näkemystä ja oppia vuosien varrella. Jokainen kouluttaja on osaltaan ollut vaikuttamassa siihen, mitä yhteistyömme Nokin kanssa tällä hetkellä on ja mitä itse lajista ajattelen ja mitä pidän oleellisena. Siitä olen kaikille meitä kouluttaneille syvästi kiitollinen.
Nokin kanssa aloitimme kisaamisen kesäkuussa 2011 ja vuotta myöhemmin nousimme kolmosiin. Maksikolmosissa kisaaminen alkoi melkoisen huikeasti, kun neljänsistä kolmosluokan kisoista saavutettiin ensimmäinen agilityserti. Lokakuussa 2013 yksi tavoite täyttyi, kun Nokista tuli varjoagilityvalio. Hyppysertejä sillä on tällä hetkellä kaksi, ja yksi tulevaisuuden tavoitteista on myös varjohyppyvalion arvo.
Yhteinen harrastusuramme on ollut nousujohteinen ja kolmosluokkaan nousun jälkeen kerätyt viisi sertiä, edustus neljänä vuonna peräkkäin seuran SM-maksijoukkueessa, SM-joukkuekisojen 6. sija, voittonollat maksikolmosluokasta, osallistuminen maajoukkuekarsintoihin, ja 10. sija vuoden 2016 SM-yksilökisoissa ovat olleet kokonaisuudessaan jotakin sellaista, että tuollaisia meriittejä en osannut kuvitella meidän pystyvän ikinä saavuttamaan. Lisäksi Noki on vuosina 2013, 2015 ja 2016 ollut seuramme, Itä-Helsingin agilityharrastajien, vuoden agilitymaksikoira.
 |
| Kuva: Emilia Kainulainen |
Nokin kaltaista koiraa tuskin tulen enää koskaan saamaan. Se on minun elämäni koira: se antaa kaikkensa, rakastaa yhdessä tekemistä ja palkkautuu jo siitä, että ylipäätään saa tehdä ja harrastaa. Nokin kanssa kisaaminen ja treenaaminen on huikean hauskaa, ja ajoittain olen aika varma, että se osaa lukea ajatuksiani. Se tietää, mitä minä tahdon ja minä tiedän, mitä se aikoo. Toivon sydämeni pohjasta, että meillä on vielä useampi vuosi aikaa nautiskella niistä taidoista ja siitä yhteistyöstä, jotka kuluneiden vuosien varrella olemme treeni- ja kisakentillä hankkineet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti