lauantai 17. lokakuuta 2015

I-HAH valiot esittäytyvät: agilityvalio Eppu ja agility- sekä hyppyvalio Frida


Kuva: Irene Vinha

FI AVA, Super Play’s Viper, Eppu
Rotu: kääpiösnautseri
21.3.2002 - 29.5.2015
Ohjaaja: Jaija Hirviniemi

Eppu oli ensimmäinen koirani ja siten myös ensimmäinen agilitykoirani. Aloitimme harrastuksen Kelkkapuistossa Epun ollessa 1-vuotias. Onneksi silloin ei ollut hallittavuustestejä, koska emme olisi ikinä päässeet seuraamme. Eppu kun oli nuorena varsin vilkas ja irti päästessään lähti juoksemaan oman mielensä mukaan. Kisaamisen aloitimme Epun ollessa 2,5 vuotias ja ykkösen kisoja kiersimme 1,5 vuotta, koska hallittavuus ei ollut ihan kohdallaan ja lähdöt ja kontaktit olivat siten kompastuskivemme. Kakkosista kolmosiin nousimme parissa kuukaudessa.  Yhteistyö parani huimasti vuosien myötä ja Eppu oppi hyvin ymmärtämään minun ’ei niin loogista ohjaustani’. Itsepäinen Eppu oli loppuun asti. Jos sitä ei huvittanut jotain tehdä, sitä ei sitten tehty, mutta kun tehtiin, niin sitten tehtiin innolla. Eppu myös antoi radalla hyvin palautetta; jos ohjaukseni oli myöhässä, kuului kerran määrätietoinen ”Hau!”.

30.3.2008 saimme 3-luokassa ensimmäisen SERTiin oikeuttavan voittonollamme ja viimeinen agilityvalioon oikeuttava SERT tuli 12.9.2009. Edustimme I-HAH:ia  useasti piirimestaruus- ja SM-kisoissa sekä yksilökisoissa että joukkuekisoissa. Pari kertaa meillä oli oikeus osallistua MM-karsintoihin. Paras sijoituksemme yksilö SM-kisassa on 29. Pari kertaa piirimestaruusjoukkuekisassa saimme hopeaa.

Meitä koulutti lähinnä I-HAH:n omat kouluttajat. Ensimmäisinä vuosina Miia Eloranta, May Felixon, Heidi Attola, Tiina Kaskinen ja Eeva Eklund. Päivikki Turulan ja Nipan kanssa treenasimme paljon yhdessä. Eppu oli nopea ja minä hidas oppimaan, joten täytyy kiittää meitä kouluttaneita kärsivällisyydestä :)

Eppu harrasti agilityn lisäksi koiraetsintää ja karavaanarielämää. Lomilla patikoimme paljon ja Eppu kiersi kanssamme lomilla sekä kotimaata että 12 muuta Euroopan maata. Agilityn lopetimme Epun ollessa 8,5 vuotta sydämen läppävian vuoksi. Agilityn harrastaminen suuren persoonan ja elämäni koiran kanssa oli todella mahtavaa ja antoi ikimuistoisia hetkiä.
Kuva: Irene Vinha
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuva : Sanna Piironen




FIN MVA, FIN AVA, FIN AVA-H, Sandmarks Gwen, Frida

Rotu: vehnäterrieri 

Syntynyt: 10.4.2006
Ohjaaja: Alexandra ”Allu” Lappalainen

Frida oli 1,5 vuoden ikäinen kun aloimme leikkimielisesti kokeilemaan agilityä  ja vuosi taisi olla 2007. Huomasin kuitenkin heti että pidimme siitä molemmat joten hakulomake
lähti seuralle ja päästiin ryhmään.

Emme tainneet kauaa olla harrastusryhmässä kunnes kisaavien kouluttaja pyysi meidät eri ryhmään treenaamaan.
Siitä se varsinainen oppi alkoi kun sai hyvää koulutusta. Olimme alkutaipaleen HSKH:n leivissä mutta parin vuoden harrastamisen jälkeen siirryimme IHAH:iin. Olemme saaneet erinomaista koulutusta ja olen erittäin kiitollinen kaikille meitä eteenpäin vieneille kouluttajille.

Frida oli reilu 2 vuotias kun aloitti kisauransa 10.5.2008 Vantaalla. En ikinä unohda näitä kisoja. Ensin jännitettiin oliko Frida medi vai maksi. Olin päättänyt että jos se mitataan maksiksi niin en aloita kisaamista sen kanssa. Onneksi kuitenkin kaksi tuomaria mittasivat sen mediksi ja siitä riemu ratkesi :)Ensimmäisissä starteissa koira juoksi edellä ja ohjaaja perässä ja koira suoritti radan juuri kuten sitä kiinnosti.
Vanhoja videoita on myös aikas hupaisaa katsella, mutta jostainhan sitä on jokaisen aloitettava. Eipä kuitenkaan kovin kauaa 1-luokassa viihdytty. Frida ehti ottaa 13 starttia 1-luokassa ja kakkosiin noustiin Helsingin Purina Areenalla 15.10.2008 tuplanollan kera.
Kakkosissa olimme hiukan pidempään mutta oikein hienosti sielläkin kehityttiin. Frida nousi kolmosiin 21.5.2009.  Frida otti kaikki luvat ykkösissä ja kakkosissa voiton kera :) Kolmosissa homma alkoi kulkemaan kun olimme olleet siellä n. 1.5 vuotta. Kehitys ja kokemus alkoi pikkuhiljaa näkyä minussa ohjaajana. Kuin minä kehityin niin koira kehittyi siinä mukana. Suurin kehitys näkyi koiran käännöksissä ja yhteistyössä ylipäätänsä.  Frida on ollut aina todella kuulevainen ja hyvä irtoamaan ja korjannut aika paljon minunkin virheitäni.
Uskoisin että homma alkoi oikeasti sujumaan hyvin siinä v.2011. Sijoitukset alkoi nousta ja ensimmäinen agility-serti kolmosissa tuli 15.5.2011 Vihdissä. Ja melkein heti perään 29.5.2011 saimme ensimmäisen hyppy-sertin. Tik tak ja molemmat valiokellot käyntiin.

Frida valioutui hyppyvalioksi Helsingissä 29.8.2012 seuran omissa kisoissa voittaen koko luokan Juha Oreniuksen ohjaksissa kun minä toivuin leikkauksesta. Tämä olikin ensimmäinen mahdollinen startti missä Frida pystyi vastaanottamaan viimeisen sertin joka oikeutti valion arvoon, eli ensimmäinen oli saavutettu tasan vuosi aikaisemmin. Kaikki muut luvat ja Sertit tulivat minun kanssani.

Frida saavutti agilityvalion arvon 24.2.2013 Hyvinkäällä järjestetyissä kilpailuissa. Teimme puhtaan radan ensimmäisellä agilityradalla mutta loppuradasta tein
pahan ohjausvirheen josta koitui turhia sekunteja. Tällä radalla sijoitus oli viides. Toisella agilityradalla lähdin sillä asenteella että tehdään parempi rata ilman pahempia sählinkejä.
Tältä radalta myöskin puhdas rata mutta jälleen hukkasimme aikaa huonon ohjauksen vuoksi joten en odottanut kummepaa sijoitusta. 
Lähdimme jäähdyttelylenkille ja takaisin palattuani huomasin tulokset seinällä ja olimme sijoittuneet kolmanneksi ja se riitti tällä kertaa siihen odotettuun viimeiseen sertiin!
Loppukömmähdys ei sitten paljoa haitannutkaan lopullisissa tuloksissa.
Itkuhan siinä pääsi kun tulokset näin seinällä, olin niin sekaisin etten ymmärtänyt mistään mitään.
Monessa aikaisemmassa kilpailussa oli serti mennyt juuri edelliselle koirakolle ja saimme todeta että odottaminen palkitaan.
Fridasta tuli näin myös Suomen ensimmäinen vehnäterrieri joka saavutti AVA tittelin.

Fridan kanssa osallistuttiin SM-kilpailuihin ensimmäistä kertaa v 2010 ja viimeisen kerran v.2015.
Finaaliin selvittiin 3 kertaa ja yhden kerran nolla myös finaalista ja lopullinen sijoitus oli 11/178. Tämä taisi olla Jyväskylässä v. 2012.

Maajoukkue karsinnoissa vierailtiin kolme kertaa ja sieltä kertyi lähinnä kokemusta ☺

Frida oli myös useamman vuoden IHAH:in vuoden medi koira ja rotuyhdistyksen vuoden koira ainakin 7 kertaa. Oli upeaa saada harrastaa neidin kanssa. Vehnäpulla joka antoi todella hyvää vastusta yleisimmille roduille kolmosissa . Aina täysiä, kuuliaana ja loppuun asti.

Jätin Fridan eläkkeelle 9-vuotiaana elokuussa 2015.  Varmuus radoilla oli mieletöntä. Melkeinpä ainoat virheet viimeisen kahden vuoden aikana tuli kontakti-esteiltä jotka oli meidän kompastuskivi sillä en aikoinaan osannut opettaa niitä oikein. Ne oli mitä oli mutta ehkpäpä hyvä, että oli jotain haastetta koska ilman niitä neiti oli varsinainen nollakone .

Viimeiset viralliset kisat oli 30.8.2015 missä Frillen kanssa napattiin rotumestaruus sijoilla 0  ja 5.
Ikävä tulee varmasti tätä harrastuskaveria tuolla kentällä mutta tätä elämä on.

Fillis olikin lopussa se mitä pitäisi olla että ei oikeistaan ollut kouluttajilla enää paljoa annettavaa meille. Me oltiin hyviä yhdessä ja osattiin se mitä osattiin ja sillä pärjättiin pitkälle💜
Toivottavasti saan pitää Fridan elämässäni vielä monta vuotta

 Kuva: Jukka Pätynen
On sulla ollut mulle aikaa antaa,
Olen saanut hymyn, joka nostaa, kantaa.
Nyt lausun mä sulle kiitoksen,
sä ystävä kallis, kultainen.

Kuva: Aino-Liisa Mutka 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti