lauantai 28. toukokuuta 2016

I-HAH ry:n viralliset Rally-toko- ja TOKO-kisat 21.-22.5.2016

Itä-Helsingin agilityharrastajien virallinen TOKO-koe järjestettiin Kivikon kentällä lauantaina 21.5.2016.    Kaikki tulokset tulevat Virkku.net järjestelmään tuomarin varmennettua ne ja koepöytäkirja näkyy I-HAH:n kotisivujen kautta.  

Toko-koe toimiston tädin silmin

I-HAH:in jo miltei perinteiset kevät-TOKOilut eli virallinen koe pidettiin lauantaina 21.5. Olemme keränneet jo hieman rutiinia kokeiden järjestämisestä, mutta aina meinaa iskeä pieni viime hetken paniikki. Tällä kertaa pääsimme myös harjoittelemaan kokeen paperitöiden pyörittämistä erinäisten excelien asemasta Virkku- järjestelmässä ja vaikka se ihan kätevä onkin, oli ilmassa sen toimintaankin liittyvää jännitystä. Onneksi etukäteisjärjestelyt sujuivat hyvässä yhteistyössä ja aurinkoisena koeaamuna oli koko talkooporukka ja ensimmäisen luokan koirakot, sekä sympaattinen tuomarimme Ilkka Sten hyvissä ajoin ja iloisella mielellä paikalla.
Tuomari Ilkka Sten ja liikkeenohjaajat Laura Kurimo sekä Sanna Ristikartano

Ensimmäistä kertaa meillä oli seuran puolesta niin vastaava koetoimitsija Henna Puputti kuin liikkurit Sanna Ristikartano ja Laura Kurimo. Tämä on seuran tokoiluiden kannalta todella hieno asia ja helpottaa suunnattomasti myös virallisten kokeiden järjestelyjä. Koe sujuikin kulisseissa kuin rasvattu ja yhteistyö pelasi saumatta. 

Kentällä nähtiin 25 suoritusta, joista päällimmäiseksi jäi mieleen iloinen ja rento tekeminen. Toki siinä sivussa nähtiin myös upeaa yhteistyötä ja onnistumisia. EVL-luokka aloitti kokeen kolmen koirakon voimin. Luokassa saatiin yksi hieno ykköstulos, jonka myötä koirakko Riitta Tommola-Kengurukolon Dr Dolittle I 290 p. KP sai myös TK4 koulutustunnuksen.
























VOI-luokassa nähtiin neljän koirakkoa ja luokan voittoon ylsi kauniilla yhteistyöllä I-HAH:in .Katri Ristimäki - Tronic Yump Yump (Uno) 289 p. I KP. Tässä vaiheessa talkooväen hymy oli jo korvissa asti. AVO:ssa jatkui I-HAH-menestys. Luokan voitti Laura Hiekkasalmi-Valkohampaan Fiasko 305 p. I KP ja toisena iloisella suorituksella hienot naiset Elvi ja Satu eli  Satu Erkiö-Vehnäpellon Glitter 292 p I KP . 


Koepäivän päätti alokasluokka. Kenttä oli tässä vaiheessa varsin kuuma ja osalta koirista tuntui jo loppuvan puhti. Mukana oli paljon ensikertalaisia ja huomion kiinnitti kentällä tuomarin ja liikkurin tsemppaava asenne. Tästä oli varmasti kivaa aloittaa koeura. Luokan voitti varsinaisen äkkilähdön aamulla peruutuspaikalla kokeeseen ottanut lahtelainen Nina Ojala  - Dandinas Touch My Heart 180 p I KP. Tämä jäikin tällä erää alokkaan ainoaksi I-tulokseksi.


Kokeet päättyivät aikataulussa ja sutjakkaalla siivouksella pääsimme miltei ajoissa kotikatsomoon kiekkoviihteen pariin. Omasta puolestani iso kiitos koko I-HAH:in talkooporukalle. On ilo ja kunnia tehdä koetöitä kanssanne!

Teksti ja kuvat Kaisa Nieminen

Kilpailutoimikunta sai kisan jälkeen mukavaa palautetta kisaaja Liisa Saariselta: "Oli muuten tosi hyvin järjestetty koe. Ensimmäistä kertaa kohdallani koepöytäkirja oli täytetty tietsikalla ja printattu. Tunnelma oli leppoisa ja puhvetin antimet maistuvaisia."
ALO
1.Nina Ojala - Dandinas Touch My Heart 180 p I 
2. Heiman Johanna - Swiss Secondos Bligg 154 p II
3.Anne Barck- Red'n Ready Divine Hercules 148 p II


AVO 
1.Laura Hiekkasalmi-Valkohampaan Fiasko 305 p. I KP
2.Satu Erkiö-Vehnäpellon Glitter 292 p I KP 
3.Marie Kallio -Monwelt's Kraft Vivid 259,5 p. I

VOI
1.Katri Ristimäki - Tronic Yump Yump 289 p. I KP
2.Hanna Stammeier-Harjusalaman Astronautti 249 p. II

EVL
1.Riitta Tommola-Kengurukolon Dr Dolittle 290 p. KP TK4

Sanna Piirosen kuvia  TOKOn alokasluokan koirakoista löytyy linkin takaa

EK
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Sunnuntaina 22.5.2016 oli vuorossa rally-tokokilpailu.

Rallytoko-kisan toimisto, kaikki rally-tokon kuvat Iina Rinne

Itä-Helsingin Agilityharrastajat ry järjesti rally-tokokilpailun Kivikon kentällä 22.5.2016. Kilpailun melko sujuvasta kulusta vastasivat ihana tuomari Tiia Hämäläinen ja koetoimitsija Iina Rinne mahtavan talkooporukan ja taustatukena olleen kokeneen koejärjestäjän Sadun kanssa. Hieman haasteita aiheuttivat alussa ICT-ongelmat, mutta niistäkin selvittiin toimiston Lilin ja Lauran luovuudella ja yhteistyöllä. Kilpailu saatiin vietyä läpi kohtuullisessa aikataulussa auringon helliessä koko päivän osallistujia. Kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 57 koirakkoa, joista ALO-luokassa kilpaili 21, ja avoimessa-, voittaja- ja mestariluokissa 12 koirakkoa jokaisessa. Kilpailun tulokset vietiin koepaikalla suoraan Suomen palveluskoiraliitto ry:n ylläpitämään Virkku.net –järjestelmään, josta ne ovat pian kaikkien saatavilla tuomarin varmennettua tulokset. Koepöytäkirja näkyy myös I-HAH:n nettisivujen kautta. 
Ilmoittautumispiste ja buffetti
Muutama kysymys heräsi osallistujilla, joihin vastataan tässä. Kisakirje lähetetään suunnilleen viikko ennen kilpailuja ja siinä on luokkien arvioidut alkamisajat. Lähtölistoja ei lähetetä etukäteen, koska ne elävät kilpailun alkuun asti siksi, että otamme peruneiden tilalle uusia jopa kilpailupäivänä. Lähtölistoja tehtäessä on otettava huomioon koiran säkäkorkeus niissä luokissa, joissa on hyppyesteitä. Koirat pyritään järjestämään lähtölistoihin säkäkorkeuden mukaan. Lisäksi lähtölistoissa on varattava riittävästi aikaa koiran vaihtoon, jos osallistuja kilpailee usealla koiralla.
Koira tarvitsee kisakirjan osallistuessaan ensimmäistä kertaa rally-tokokilpailuun. Kisakirjoja voi yleensä ostaa koepaikalta, ainakin I-HAHin kilpailuissa niitä on aina saatavilla. Uusi kisakirja tulee varmentaa tuomarin toimesta. Varmennuksessa tarkistetaan koiran tunnistusmerkintä sekä mitataan sen säkäkorkeus. Ohjaajan ei siis tule itse merkitä säkäkorkeutta kisakirjaan ja ensikertalaisen tulee aina saapua toimistoon koiransa kanssa pyydettäessä kisakirjan varmennusta varten.
ALO-luokassa neljän kärjen muodostivat tuomaripalkinnon saanut, neljänneksi sijoittunut englanninspringerspanielinarttu Sunny Sky Three Ponds Valley ja ohjaajansa Annika Alervo, kolmanneksi tullut bordercollieuros Tending Conqueror ohjaajanaan Sirke Viitanen ja toiseksi tuli polski owczarek nizinnynarttu Marquee Snap-Happy sekä Saara Uljas. Ensimmäiseksi sijoittui tanskalais-ruotsalainen pihakoirauros Yacatis Metsänpeikko, jota ohjasi Tua Nummelin.
ALO-luokan palkitut
Avoimessa luokassa ensimmäiseksi sijoittui Suvi Korkiakoski ja kultainennoutajanarttu Hardworker's Elwing, toiseksi australiankelpienarttu Midnight Spy Illabunda ja Piritta Kärkkäinen ja kolmanneksi australiankelpienarttu Dinaisa Snowflake, jota ohjasi Maria Kivelä. Tuomaripalkinnon sai rhodesiankoirauros Bawabu Dingame Diata ohjaajanaan Annaleena Kiikonen.
Avoimen luokan palkitut
Voittajaluokassa kolmanneksi sijoittui Antonia Hintze ja bordercollienarttu Lapintähti Barinja. Toiseksi sijoittui jälleen Suvi Korkiakoski, koirana oli tällä kertaa kultainennoutajanarttu Punaisentuvan Lempi ja kirkkaimman sijoituksen tässä luokassa sai Laura Toivanen labradorinnoutajanartulla October's Ketsh Up. Tuomaripalkinnon sai suloinen shelttinarttu Amelie ja Maiju Aholainen.
Voittajaluokan palkitut

Mestariluokassa korkeimmalle palkintosijalle kipusi bordercollienarttu Cabaroo Glacier Gale ja ohjaajansa Katja Tamminen, toiseksi tuli kromfohrländeruros Fannimer Alvaro ohjaajanaan Virpi Mustiala ja
kolmanneksi sijoittui mudinarttu Takkutukan Vihuri, jota ohjasi Oona Mäki. Tuomaripalkinto myönnettiin shetlanninlammaskoiraurokselle Kepposen Rudolf, jota ohjasi Katja Gabriella Pietiläinen.
Mestariluokan palkitut
Vielä kerran lämmin kiitos mahtavalle talkooporukalle ja tuomarille sekä onnittelut osallistujille!

Rally-tokokilpailun  vastaava koetoimitsija Iina Rinne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti