maanantai 18. huhtikuuta 2022

I-HAH 30 v - pääsiäiskisat työntekijöiden silmin

I-HAHin uusi halli Hakkilassa otettiin käyttöön pääsiäiskisoissa 15. ja 16.4.2022. Uusi halli tai enemmänkin hallin uusi "siipi", koska vanha ja uusi halli on seuran toimesta yhdistetty läpikululla, saatiin käyttöön juuri ennen kisoja. Edes seuran jäsenet eivät ehtineet testaamaan uutta nurmea ennen kisoja. Treenitilan lisäksi saatiin lisää toimisto- ja taukotilaa, joka helpottaa myös kisapäivien järjestelyjä. 
 


Pääsiäiskisoissa kisaradat rakennettiin vanhan hallin puolelle ja uusi halli toimi avarana ja viihtyisänä verryttely-, tauko- ja seurustelutilana. Perjantai-iltana kilpailijat ja huoltojoukot muodostivatkin nurmikolla mukavannäköisiä, rentoja seurueita samalla, kun viimeiset koirakot vielä valmistautuivat ratasuorituksiinsa. 
 
 



 
Kisoissa oli tarjolla kaksi rataa kullekin tasoluokalle. Perjantaina tuomaroinnin hoitivat Henri Luomala 1- ja 2-luokissa ja Anne Huittinen kolmosissa.
 
Kisoissa nähtiin paljon taidokkaita, vauhdikkaita ja liikuttaviakin suorituksia. Päivän 360 startin kilpailijat olivat saapuneet eteläisen Suomen ohella mm. Varsinais-Suomesta, Keski-Suomesta ja Pohjanmaalta ja nuorimmat kilpailijat olivat alakouluikäisiä.
 
 

Tuloksia saatiin hieno määrä, muun muassa ykkösten B hyppyradalla toistakymmentä luvaa, kakkosissa useampi luva ja oiva ja kolmosissa joitakin sertejä. I-HAHin jäsenet olivat hyvin edustettuna ja lunastivat useammankin ykkössijan. Seuran 30-v juhlavuoden kunniaksi oli jaossa hienoja erikois- ja yhteistulospalkintoja. 

Kisajärjestelyt sujuivat I-HAHin tyyliin riittävällä talkoolaismäärällä, tehokkaasti ja ilman suuria kommelluksia. Aamupäivällä kertynyt tunnin viive aikataulussa saatiin nopeasti kurottua kiinni iltapäivällä ja illan viimeinen luokka aloitettiinkin jo etuajassa.


Pääsiäiskisat olivat hyvä tupaantuliaistilaisuus uusille tiloille ja I-HAH varmasti jatkaa juhlavuottaan järjestämällä jatkossakin kisoja kodikkaasti omassa kotihallissa. 

Katri

--------------------

Pitkäperjantai ja lankalauantai alkoivat aikaisella herätyksellä, sillä edessä olivat agilityntäytteiset päivät talkootöissä pääsiäiskisoissa. Aamulla vielä väsytti, mutta hallilla iloisen ja reippaan talkooporukan kanssa huomenia toivotellessa karisi väsymys nopeasti silmistä.


Kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa niin, että myös I-HAHin uusi kenttä oli käytössä. Tarjolla oli siis ison kentän verran tilaa häkkialueelle, kunnolliselle lämmittelyestealueelle sekä tietysti ajan viettämiselle ratojen välissä. Aika luksusta! Pääsiäisen kunniaksi olipa joku myös tiputellut pääsiäismunia halliin - ja löytäjät saivat pitää! 

 


Erityisen paljon mieltäni viikonlopun aikana lämmitti: 

  • Se ilo, joka (tuloksista huolimatta!) välittyi sekä ohjaajasta että koirasta koirakon tullessa maaliin. Se lajissa on tärkeintä, ja sydämessä läikähtää aina, kun koiran kanssa muistetaan riemuita yhdessä tekemisen iloa. 
  • Nuoret agilityohjaajat jotka osoittivat mieletöntä rohkeutta ja todellista rakkautta lajiin ja koiriin. Näistä tyypeistä kuullaan vielä! 
  • I-HAHin seurahenki, jossa tsempataan ja opastetaan toisia. Opettelin ensimmäistä kertaa toimistohommia ja hämmästyin itsekin, miten seurakaverin kannustavalla ja kärsivällisellä opastuksella olin aamuvuoron lopuksi jo ihan pro ohjelmien käytössä! 
  • I-HAHlaisten leivontataidot! Buffet notkui herkkuja, jokaiselle kisaajalle oli tarjolla mokkapalaa ratojen päätteeksi ja työntekijänä jaksoi hyvin, kun sai maittavaa ja ravitsevaa talkooruokaa kisapäivän aikana.

Pakko vielä mainita viikonlopun viihdyttävimmästä ohjelmanumerosta (tämä oli myös ratatyöntekijän painajainen), joka oli heittämättä lauantain parivaljakko, jossa polttareitaan viettävä kuriton osallistuja suoritti ykkösten hyppyradan karkaillen, sekoillen ja esteitä kaataen.  Hyvin taipui myös kaksijalkainen putkiin ja yli hyppyesteiden, mutta ehkä rakkaat koiraystävämme suorittavat esteet hieman sulavammin liikkein .

 

 

Talkoopäivät etenivät kuin siivillä kivojen seurakaverien, osaavien tuomareiden ja upeiden koirakoiden suoritusten parissa. Parasta, kun saa olla osa I-HAHia ja tätä maailman parasta lajia!”

Heidi 

-------------------

Kaikki tulokset löytyvät linkkien takaa Agilitytulospalvelusta: 

Perjantai 15.4.2022

Lauantai 16.4.2022

Pääsiäiscupin tulokset:

Jokainen pääsiäiskisojen 4 radalle osallistunut oli automaattisesti mukana pääsiäiscupissa. Hylätystä radasta tuli 100 virhepistettä ja paras yhteistulos ratkaisi. Jos koirakko nousi kisojen aikana seuraavaan tasoluokkaan, kilpaili se cupissa siinä tasoluokassa johon oli alunperin ilmoittautunut.

1-luokka
1. Reetta Lavonen ja Elmeri, tulos 10
2. Johanna Kuri ja Late, tulos 17,43
3. Jelena Kosareva ja Lexi, tulos 110

2-luokka
1. Petra Suurkari ja Medya, tulos 5
2. Yasmin Eklund ja Viv, tulos 40,07
3. Ilpo Penttala ja Panda, tulos 100

3-luokka
1. Alli Arppe ja Fiffan, tulos 11,35
2. Johanna Kauppinen ja Sylvi, tulos 100 (AV -47,59)
3. Tor Jansson ja Leo, tulos 100 (AV -26,93)

Voittajat saivat ilmaiset startit I-HAHin loppuvuoden 2022 kaikkiin kisoihin ja 
2. ja 3. sijoittuneet saivat ilmaiset startit yksiin loppuvuoden 2022 kisoihin!
Onnea sijoittuneille ja kiitos kaikille kisoihin osallistuneille!
 
Kiitokset myös sponsoreille: Robur, Verman, AgiNotes ja Orkla
 
                  


 



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti