Möllitokokisailua Hakkilan hallilla 19.3.2022

 

Seuran tokoharrastajat järjestivät avoimet möllitokokisat Hakkilan hallilla 19.03.2022. Kisat

järjestettiin pienellä talkooporukalla ja hyvin leppoisissa järjestelytunnelmissa. Aamulla hallista siirrettiin agilityesteet sivuun, kenttä muuttui kädenkäänteessä yhtenäiseksi isoksi kentäksi ja saatettiin tokoilukuntoon. Järjestelyaikataulu oli väljä, joten kiirettä järjestelyiden suhteen ei tullut vaan aikaa oli juuri sopivasti. Osallistujia oli ilmoittaunut mukavasti eri luokkiin ja niinpä saimme päivän aikana nähdä eritasoisia ja eri-ikäisten koirien suorittamia kokonaisuuksia aina alokkaista erikoisvoittajaluokan liikkeisiin asti. Möllitokokisojamme sponsoroi jälleen tuttuun tapaan suomalainenperheyritys VERMAN, mistä kauneimmat kiitoksemme heille!

Kisojen sponsoripalkinnot lahjoitti VERMAN

Tunnelma hallissa kisojen aikana oli leppoisa, avoin ja kaikin puolin rento. Turhaa jännityksen

aiheuttamaa ilman sähköistymistä ei ollut havaittavissa. Kilpailijat keskustelivat keskenään omista koiristaan ja koirien mahdollisista haasteista ja taisivatpa löytää vertaistukeakin keskinäisten keskustelujensa lomassa – ainakin jutustelu piti mielen rentona ennen omaa kisasuoritusta.

Osallistujat antoivat kiitosta seuran järjestäessä tällaiset kilpailunomaiset möllitokokisat

halliolosuhteissa ja edulliseen osallistumishintaan. Näin saivat koirat (jotka sitä eritoten tarvitsivat) yhden hallikisakokemuksen lisää ja myös edullinen ilmottautumishinta tuotti osaltaan positiivista palautetta.

Ryhmäpaikallaolossa istuttiin tarkkaavaisena ja kuuliaisina

Tuomari antoi jokaiselle kisailijalle suorituksen jälkeen henkilökohtaisesti pienen palautteen

suorituksen tapahtumista, sekä vinkkejä liikkeiden suorittamisiin ja harjoitteluihin. Vinkit ja

opastus otettiin ilolla vastaan ja saattoipa jollekin tulla ihan uusiakin tietoja liikkeiden

suorittamiseen liittyen. Suoritukset myös pisteytettiin ja kilpailijoille jäi kirjalliset dokumentit

muistoksi, kuinka päivän suoritus oli tällä kertaa onnistunut. Kisasuorituksista otettiin myös

videotallenteet muistoksi jokaiselle osallistujalle. Palkintojen jaot pidettiin juhlallisin,

pienimuotoisin palkintoseremonein ja luokan kolme parasta koirakkoa palkittiin VERMANin

lahjoittamalla tuotepalkintopussukalla.

Työmyyrien huolto pelasi loistavasti. ”Hyvä ruoka, parempi mieli” on oikein sopiva slogan tähänkin tarkoitukseen. Heille oli loihdittu ihanat pizza- ja mokkapalaherkut yläkerran kahvioon. Kiitos siitä herkkujen loihtijoille.

Hyvä ruoka auttaa jaksamaan

Alokasluokan sijoittuneet koirakot

Marja-Liisa Veltheim ja Tirppa (keskellä)

Anne-Maarit Heikkinen ja Tarmo (vasemmalla)

Tiina Granholm ja Eve (oikealla)

Avoimen luokan sijoittuneet koirakot

Isa Laakso ja Dina (keskellä)

Ari Alexandersson ja Cera (vasemmalla)

Marina Aleksejev ja Wilma (oikealla)

Kisaosallistujien tyytyväisyys ja annettu kiitos oli suora osoitus, että tällaisille möllikisoille on tarvetta ja tulijoita riittää ihan mukavasti. Tyytyväiset, kiitolliset ja hyvänmielen tokokisailijat ovat paras kiitos kisapäivän toteutukseen osallistuneille henkilöille.

Kiitos kaikille, kun olitte mukana!

Teksti: Nina Pellikka

Kuvat: Nina Pellikka

 

Itä-Helsingin Agilityharrastajat ry:n historiikki vuodet 1992-1999

 

1992 yhdistys perustettiin

 

Itä-Helsingin Agilityharrastajat ry:n perustivat Tarja Oksanen ja Jari Stolt 18.12.1992 Jarin keittiön pöydän äärellä.  Jarin ei-koiraharrastaja kaveri tuli kolmanneksi mukaan, sillä yhdistyksen perustamiseen tarvittiin kolme henkilöä. 

 

Tarja ja Jari muistelivat vuonna 2012, että idea agility-yhdistyksestä syntyi keväällä 1992 alueen Mellunkylä-Puotila-Mustavuori-Vuosaari kävelyteillä koiria ulkoiluttaessa. Yhtenä syynä yhdistyksen perustamiseen lienee huumorintajumme.  Tuohon aikaan agility oli kovinkin tarkkaan tiettyjen koirarotujen yksityisomaisuutta eikä alueella toiminut yhtään alan yhdistystä. Dobermannilla ja x-rotuisella pystykorvalla ei olisi ollut asiaa harrastuksen pariin jo toimivissa yhdistyksissä.  Syntyi myös slogan ”ei ihan tosikoille”.

 

Sääntöjen rustaaminen ja yhdistyksen rekisteröinti käynnistyi. Yhdistyksen perustamisen taustalla oli ensisijaisesti rakkaus nuorisoamme - koiriamme kohtaan eli Jarin x-rotuiseen Pipsaan ja Tarjan touhudobberi Jalmariin. Asiaa vauhditti lisäksi Happy Beachin agilityviikonloppu Oulujärvellä 7.-9.8.92, jossa koettiin paitsi hurjia elämyksiä niin myös onnistumisen hetkiä.

 

Jari ja Tarja jatkoivat: “Ei sillä, että kumpikaan meistä olisi intohimoisesti halunnut harrastaa lajia, mutta molemmilla oli halu jättää jälkensä alueen koiraharrastuksen historiaan. Molemmilla oli toiveena, että yhdistys jonain päivänä toimisi aktiivisesti kaikkien koiraharrastajien puolesta. Se mihin se on yltänyt ei ole meidän ansiomme, mutta se on unelman täyttymys. Aktiivisia harrastajia ja toimihenkilöitä on kiittäminen siitä, missä yhdistys nyt on toiminnassaan.”

 

Kun ensimmäisen kerran alettiin puhua agility-yhdistyksestä, siitä riitti vitsiä moneksi viikoksi. Ajan myötä vitsit vähenivät ja tuumattiin, että mitään ei voita yrittämättä. Yhteisestä päätöksestä sovittiin, että tehdään se ja perustetaan yhdistys.  Jos juttu ei toimi, ei me mitään hävitä, ollaan ainakin yritetty.

 

Kahvia ja tupakkaa sääntöjen laatiminen ja yhdistyksen perustaminen vaati. Tulipahan hankittua ja luettua useampaan kertaan yhdistyksen perustamisopas ja siihen liittyvä lainsäädäntö ja yhdistys saatiin perustettua joulukuussa. Nimilyhenteenä käytettiin kirjaimia IHA.

 

1993 pidettiin jäsentenhankintakokous, saatiin Helsingiltä kenttätila ja järjestettiin ensimmäiset epikset

 

Tarja muistelee kiitollisena Jarin laittamaa ilmoitusta Helsingin Sanomien pikkuilmoitukset palstalle ”Näyttelyt ja tilaisuudet”, jossa luki suunnilleen näin:  AGILITYÄ Itä-Helsingissä. Ota yhteys Tarjaan. Puh xxx, päivisin puhelinvastaaja, jätä soittopyyntö.  Varsinainen perustamiskokous tai oikeastaan jäsentenhankintakokous pidettiin keväällä Kontulan nuorisotalolla ja siellä odotettiin kädet täristen saapuuko tilaisuuteen ketään.  Kun vihdoin aloitettiin kokous, oli koossa kymmenkunta rohkeaa ja kokeilunhaluista ihmistä, joista lopulta muodostui vähäinen, mutta henkeen ja vereen touhuava ydinryhmämme. Mukana olivat myös agilitytuomarit Martti Salonen ja “Soikka” Soini Saarela.  Kokoustarjoiluksi oli hankittu pullaa ja keksejä ja ennen kokousta laskettiin leikkiä, että jos kukaan ei tule, ainakin meillä on riittävästi kahvia ja pullaa suruun.

 

Kun säännöt oli laadittu, yhdistys rekisteröity ja jäsentenhankintakokous pidetty, tehtiin esitys Helsingin kaupungille sopivan treenialueen löytämiseksi ja toivottiin mahdollisuutta kentän aitaamiseen.

 

Harjoitukset aloitettiin Herttoniemessä erään silloisen autoliikkeen tiloissa.  Harjoitukset mahdollisti Helsingin seudun kennelpiiri (HSKP).  Ajankohta oli vähäluminen talvi -93 ja treeniaikoja oli kerta tai kaksi viikossa ja niitä oli lisäksemme käyttämässä myös muita yhdistyksiä. Tuolloin koulutusohjaajinamme toimivat sekä Soikka että Martti. Treenaajia oli tuohon aikaan peräti kaksitoista henkeä.

 

Helmikuussa 2022 Jari vielä muistelee: ”Alku oli raskas ja vaati aktiivisuutta, mistä on kiittäminen Tarjaa.  Hän jaksoi puurtaa lupaviidakossa ja valaa uskoa, että kaikki vastoinkäymiset kääntyvät voitoksi. Tarjan ja koirien kanssa istuttiin kesällä 1993 Kontulan Kelkkapuiston korkeimman kukkulan laella ja pohdittiin mihinköhän se harjoituskenttä sijoittuisi. Siis siinä tapauksessa, jos se yleensäkään saataisiin. Katseltiin tasaista nurmikenttää, joka olisi ollut paras vaihtoehto harrastusta ajatellen. Todettiin sitten kumminkin, että todennäköisesti meille osoitetaan tuo möykkyinen pahin pöpelikkö. Alue olisi joka kevät vetinen pitkälle touko-kesäkuun vaihteeseen. Melkoinen yllätys oli, kun vihdoin päätös harjoituskentästä tuli, se oli kuin olikin se paras alue ja treenaaminen saatiin aloittaa elokuussa”. Karttakuva on palvelusta Helsinki ilmakuvina 1932 – 2014.

 

Jari jatkaa: “Ei voi liikaa painottaa sitä rentouden ilmapiiriä, joka oli tarkoitus tuoda koiraharrastamiseen, joka tuolloin oli usein hampaat irvessä tekemistä. Uskon ja toivon, että tuo kipinä on säilynyt toiminnassa näihin päiviin asti. Toiminta on kaikille avointa, eikä sulje pois höntsäharrastajia. Ja loppu on historiaa”.

 

Kelkkapuiston kukkuloilla oleva viheralue oli tarkoitettu myös kuntoilijoille ja näin ollen aitaaminen oli ehdottomasti kiellettyä.  Lupa siirrettävään aitaan saatiin, mutta taloudellinen puoli ei juuri tuolloin ollut niin vahvoilla kantimilla, että sitä olisi ollut mahdollista toteuttaa. Käynnistämisvaiheen taloustilanteesta Jari muistaa, että käytössä oli se mitä molemmilla oli irrottaa palkasta vuokran, laskujen ja muiden pakollisten menojen jälkeen.

 

Loppukesän 1993 sunnuntait vietettiin Itäkeskuksen Citymarketin parkkipaikan kirpputorilla myymässä omaa ja toisten omaisuutta, josta saatiin pesämuna yhdistyksen toiminnalle.

 

Ensimmäiset epäviralliset kilpailut pidettiin Kelkkapuistossa 17.10.1993 ja siitä oli rohkaiseva kirjoitus Koirauutisissa 14/93. Kilpailuissa oli kaksi taitoluokkaa molemmissa säkäluokissa: ”ei kilpailleet” ja ”jo kilpailleet”. Osallistujia peräti 31 vasta-alkajaa ja 36 aikaisemmin kilpaillutta. Soikka oli lupautunut tuomaroimaan Mikkeliin sillä ehdolla, että mikkeliläiset tulevat epävirallisiin kisoihin Kontulaan.  Niinpä mikkeliläisiä poikkesi bussillaan verryttelemässä epävirallisissa kisoissamme jatkaen sitten matkaa.  Tuomarina toimi tuolloin Martti Salonen ja ylitoimitsijana / vastaavana koetoimitsijana Soikka Saarela. Lisäksi Martin vaimo Leena Salonen piti huolta osaltaan meistä silloisista IHA:laisista, tulospalvelusta sekä toimistorutiineista. Buffetti oli Salosten asuntovaunussa.  Kilpailujen punakeltaiset esteet sekä kuulutuslaitteet saatiin lainaksi Helsingin seudun kennelpiiriltä (HSKP). Ajo-opasteet olivat Soikan käsialaa ja näiden kilpailujen ajan käytössämme.  Kisat keräsivät myös runsaasti katsojia lähialueelta. Monet päivälenkillä olleet jäivät niitä seuraamaan.

 

Tarjakin kertoo helmikuussa 2022:  ”tupsahti mieleen, että ennen niitä ensimmäisiä epävirallisia kilpailuja kokoonnuimme ”Jarin kerhohuoneistossa”, jonne eräs jäsenistä oli ottanut mukaansa ompelukoneen ihan vaan palkintoruusukkeita työstääksemme. Vahinko vain ettei ruusukkeista ole kuvia.   Meitä askarteleviakin oli tuolloin vain kourallinen, siis kaikki jäsenemme”.

 

Ruusukkeiden askarteluperinne on säilynyt I-HAH:ssa. Hakkilan hallin tupariepiksiin askarreltiin ruusukkeisiin tarroja vuonna 2019. 

 

1994 hankittiin estekontti ja saatiin käyttöön esteet

 

Jari ja Tarja jatkoivat muistelua vuonna 2012.  Talviaika taittui kevääseen ja harjoitukset pidettiin edelleen Herttoniemessä.  Löysimme kauniin sinivärisen kontin lainaesteillemme, hinnaltaan noin 5000 mk.  100 mk maksanut kuljetus Kontulan Kelkkapuistoon järjestyi tuttujen avustamana. Kontin alle saatiin ratapöllit Valtion Rautateiltä ja toimituksen hoiti Helsingin kaupunki suojellakseen nurmialuettaan.  Airedaliterrieriyhdistyksen vanhat sinivalkoiset esteet saatiin käyttöön Martti Salosen kautta.  Uusi estesarja olisi tuolloin maksanut halvimmillaan 10 000 mk, joten ajatus uusien esteiden hankkimisesta jouduttiin hautaamaan useiksi vuosiksi. 

Keväällä yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin ja liityttiin myös Helsingin Seudun Kennelpiirin (HSKP) jäseneksi. Kesällä treenattiin muutamia kertoja viikossa ja agilityn rinnalla treenattiin myös tokoa. Agilitykoulutusohjaajina toimi jo omia jäseniämme, mutta Marttikin osallistui ”treenitalkoisiimme” ajoittain. Kesäkauden aikana pidettiin ensimmäiset jäsentenväliset kilpailut.  Molemmat kummimme, Martti ja Soikka olivat myös läsnä. 

Ilman heidän apuaan, tukeaan ja asiantuntemustaan saattaa olla, että alkutaipaleemme olisi ollut huomattavasti kivikkoisempi. Toinen vielä huonompi vaihtoehto olisi voinut olla, että yhdistyksemme olisi kaatunut sulaan mahdottomuuteensa, mutta onneksi siitä ei näin jälkikäteen tarvitse ottaa selkoa.

 

1995 pidettiin logokilpailu ja valittiin logo

 

IHA:n logosta järjestettiin kilpailu.  Ensimmäisissä suunnitelmissa logon värit olivat sininen ja musta.  Logokilpailun yhteydessä väreihin tuli muutos ja yhdistykselle uusi ilme.  Logon suunnittelija Pilvi Nummi muistelee vuonna 2022 näin: “Samana vuonna kirjoitin ylioppilaaksi Helsingin kuvataidelukiosta, mikä selittää innostustani logon suunnitteluun. Minulla ei ollut omaa tietokonetta, vaan piirsin logon siskoni Päivi Nummen koneella. Tein tietysti muitakin logoversioita, mutta tämä ensimmäinen ideani eli renkaan läpi hyppäävä koira oli kuitenkin niistä paras. Logo lähetettiin kilpailuun itse asiassa Päivin nimellä, koska minä en ollut silloin vielä yhdistyksen jäsen. Myöhemmin sitten tunnustimme tämän juonen ja taisimme saada anteeksi. Ehkäpä rike on kuitenkin melko vähäinen tai ainakin se on vanhentunut jo tässä vaiheessa. Liityin kyllä itsekin IHA:an (kuten silloin sanoimme) sittemmin ja harrastin agilityä vehnäterrierini Sepen kanssa. Oi niitä aikoja!”

 

1996 teetettiin ensimmäiset edustustuulipuvut

 

Talvella 1995/96 treenattiin sekä agilityä että tokoa Sipoossa Karlvikin ratsastusmaneesissa ja treenipäivä oli lauantai.  Kauden päätteeksi pidettiin  ”kaksiottelu” Agility-Toko.

 

Keväällä järjestettiin epäviralliset agilitykilpailut Kelkkapuiston hiekkakentällä. Kisan tuomarina oli Mia Laamanen (silloin Puruskainen).  IHA:n ensimmäiset edustustuulipuvut oli juuri saatu ja kisoissa vilahteli runsaasti tyylikkäin värein sonnustautuneita IHA:laisia.  Värit olivat vihreä ja (viinin)punainen. Kuvat Leena Rantamäki-Lahtinen. Seuran jäsenmäärä oli noin 40 – 50.

 

 

Leena Rantamäki-Lahtinen muistelee Kelkkapuiston agilitykentän paikan vaihtumista maaliskuussa 2022: “Meidän ryhmä treenasi kesän Maunulassa, eli en ole varma mikä silloin oli Kontulan tilanne.  Oliko hiekkakenttä jo käytössä muutenkin vai ainoastaan kisoissa.  Joka tapauksessa toisen koiran kanssa aloittamani alkeiskurssi - ehkäpä -96 tai viimeistään -97 syksyllä oli hiekkakentällä.  Kuvat ovat agilityn alkeiskurssilta noin syksyltä -96 (tai -97), johon osallistuin cockerini Maunon kanssa. Treenit olivat kelkkapuistosta ja kuvissa näkyy alkuperäiset, airisyhdistykseltä saadut esteet ennen niiden kunnostamista”. (kuvaaja Liisa Rantamäki)

 

 

1997 talvitreenit Tuomarinkylän ratsastusmaneesissa

 

Talvella 96/97 oli HSKP:llä Tuomarinkylän ratsastusmaneesissa koulutusta, joka oli avointa kaikille piirin seuroille.  Kukin seura koulutti vuorollaan.  Moni IHA:lainen treenasi silloin siellä.

 

1998 ensimmäinen seuran edustaja nousi 3-luokkaan

 

Talvikaudella 97/98 treenattiin Poni-Haassa Vantaan Hakunilassa. Loppukesästä IHA:n kentällä tapahtui taas. Pidettiin epäviralliset kisat, tuomarina Anne Savioja. Kisat saavuttivat suuren suosion. Saimme kisoihin upeita palkintoja ja ruusukkeissa komeili pari vuotta aikaisemmin valittu IHA:n logo. Leena Rantamäki-Lahtinen lahjoitti Meerin maljan yhdistykselle kiertopalkinnoksi. Meerin malja jaettiin parhaalle minimöllille.  Maljan piti kiertää viisi vuotta. Meeri oli Leenan ensimmäinen agilitykoira (cockeri), joka soi katsojille ikimuistoisia elämyksiä möllikisoissa – ja myös kaikissa muissa kisamuodoissa – ei kuitankaan huippusuorituksilla vaan huippuhauskoilla suorituksilla. Myös maksi-mölleille saatiin lahjoituksena oma kiertopalkintonsa.

 

Syksyllä –98, tarkemmin sanottuna 13.9.98 ATD:n kisoissa maksiluokassa kisanneet Päivi Nummi & x-rotuinen Joonas nousivat nollavoitolla kolmosluokkaan. Joonas on tiettävästi ensimmäinen IHA-edustuksessa 3-luokkaan edennyt koira! 

 

1999 ensimmäiset viralliset agilitykisat

 

Talvikaudella 98/99 treenattiin lauantai-iltaisin edelleen Hakunilan Poni-Haassa.  Ryhmiä olivat jatko 1, jatko 2, kilpailuvalmiit ja kilpailevat. Esteet siirrettiin talvikaudeksi Kelkkapuistosta Poni-Hakaan.

 

Kesän Kelkkapuiston harjoittelupäivät olivat ti, ke, to ja su. Kesäkaudella kentällä oli myös muita käyttäjiä. Airedalenterrierit treenasivat tokoa omassa porukassaan toisella puolella kenttää. Lisäksi Cockerspanielit ry:n kanssa tehtiin yhteistyötä niin, että heillä oli näyttelytreenejä samaan aikaan kentällä ja IHA:laiset saivat käydä siellä.

Jäsenillä oli mahdollisuus ostaa 10 kerran kortti, jos säännöllisiin harjoituksiin osallistuminen oli mahdotonta. Kortti oli voimassa vuoden loppuun asti ja kouluttaja laittoi korttiin aina puumerkkinsä käytetystä treenikerrasta. Harjoittelukerrasta piti luonnollisesti aina sopia etukäteen. Kouluttajien harjoitteleminen seuran omissa ryhmissä oli maksutonta.  Seuran väreinä esteissä käytettiin punaista ja keltaista. 

 

Puheenjohtajana oli  Leena Rantamäki-Lahtinen. Uskaliaasti, mutta myös ansiokkaasti Leena valjasti joukkonsa järjestämään kahdet viralliset agilitykilpailut. 15.6.99 käytiin harjoituskisoina 2-luokan iltakisa, Tuomarina Mia Laamanen ja 28.8.99 kaikkien luokkien kisa, jonka tuomareina olivat Mia Laamanen ja  Anne Savioja.  Kisojen tulokset näkyvät Finagility-sivustolla, jonne linkit vievät. IHA suoriutui järjestelytehtävistä erinomaisin arvosanoin, joskin vanha estekalusto ei aivan voimassa olevia agility-sääntöjä vastannutkaan.  Elokuun kisojen lopullinen osallistujamäärä oli 80 ja ilmoittautuneista oli jäänyt pois 13.  Vuosituhannen vaihteen kisojen koosta kertoo jotain se, että kisojen osallistujamääräksi arvioitiin etukäteen 100.

 

Samana vuonna ilmestyi ensimmäisen kerran IHA-lehti yhden kerran.  Suunnitelmissa oli tehdä kaksi lehteä seuraava vuonna.  Jäsenmäärä ylitti 100 henkeä ja kotisivut avattiin.

Lähiseudun tapahtumiin osallistuttiin aktiivisesti.  Pidettiin agilitynäytös ja agilityn esittelyä Kurkimäen korttelitalon tapahtumassa ja Mellunmäkipäivällä. Lisäksi osallistuttiin Kelkkapuiston suunnittelutilaisuuksiin ja siivoustempauksiin Kelkkapuistossa.  Kaupunki arvosti IHA:n toimintaa lähiympäristön hyväksi siinä määrin, että yhdistys sai rakennusvirastolta kukkasipuleita kiitokseksi siivoustalkoiden järjestämisestä. Tarina kertoo, että sipulit istutettiin kentän laidalle.

Koonnut Niina Setälä vuonna 2012 ja täydentänyt Eila Kuronen  2022

Historiikin 1. osa 1992 - 1999  

Historiikin 2. osa 2000 - 2004

Historiikin 3. osa 2005 - 2009 

Päivikki Turula, Suomen Agilityliiton vuoden 2021 senior-urheilija

Milloin aloitit agilityn? 

Päivikki ”Päikki” Turula kertoo, että aloitti agilityn vuonna 2004 jackrussellinterrieri Nipan kanssa.  ”Olin russelileirillä ja siellä oli agilityn esittelyä. Pääsin kokeilemaan ja innostuin heti. I-HAH sattui järjestämään syksyllä ylimääräisen agilityn alkeiskurssin, johon sitten osallistuin Nipan kanssa.” 

Mitä harrastuksia sinulla oli ennen agilitya?

”Ennen agilitya harrastin jumppaa ja juoksemista. Olen harrastanut  aina liikuntaa. Lapsuudessa osallistuin yleisurheilukilpailuihin ja aikuisena liikunta on ollut kuntoilua."

Miten suhteesi agilityyn on kehittynyt?

“Kävin pari vuotta agilityn viikkotreeneissä. Sitten joku tuli maininneeksi, että on epävirallisia kilpailuja. Möllikisojen jälkeen alkoi pikkuhiljaa tavoitteellisempi harrastaminen. Tavoitteenani pyrin pitämään sen, että agility olisi kivaa ja säilyisi mukavana harrastuksena. Jos tämän päälle tulee vielä menestystä, se on vain plussaa. Joskus tästä ajatuksesta huolimatta kisaaminen oli turhan tiukkapipoista. Kun menestystä ei tullut, joutui miettimään omaa suhtautumistaan harrastukseen ja tekemään töitä itsensä kanssa. Kun on pelikaverina eläin, joutuu ottamaan huomioon myös sen ominaisuudet. Nipa pudotteli rimoja, mikä ärsytti paljon.  Agilityssa on opeteltava sietämään sitä, että vaikka kuinka yrittää, niin aina ei silti onnistu. Samalla oppii jotain myös itsestään.” 

Millaisia agilitykoiria sinulla on ollut?

”Nipan jälkeen minulle tuli pari jackrussell-narttua, mutta niiden draivi ei riittänyt kisaamiseen ja luovuin agilitystä niiden kanssa. Nila, parsonrussellinterrieri, oli hyvin lahjakas, mutta sille tuli 2-vuotiaana esteiden hyppäämisessä etäisyyksien arviointivaikeuksia. Ne johtuivat todennäköisesti silmistä ja näkökyvystä. Edessäpäin olleet hyppyesteet olivat sille vaikeita. Se ei löytänyt oikeaa ponnistuspaikkaa. Sen kiertäessä esteet takaa, hyppäämispaikan arviointi ei tuottanut sille ongelmaa.

Nykyinen agilitykoirani kromfohrländer Nixi on roturisteyskoira.  Se on ollut mainio harrastuskoira. Nixin isä on parsonrussellinterrieri ja emä kromfohrländer. Nixiä voi siis sanoa ”parländeriksi”.  Muutkin vastaavat roturisteytykset ovat osoittautuneet kivoiksi harrastuskoiriksi. Nixi täyttää huhtikuussa kahdeksan vuotta. Se on nopea oppimaan ja koira, jonka kaltaista ei ehkä tule kohdalle kuin kerran elämässä. 

Nixin kanssa aloitettiin heti pentuna kouluttautuminen ja kävimme agilityn valmentavia kursseja. Nixi oppi nopeasti ja on ollut agilitykoiristani  tähän mennessä paras. Nixin kanssa saavutuksia on yksi joukkue-SM-pronssi vuodelta 2017 sekä viime vuodelta seniorien SM-kulta ja halli-SM pronssi, joka toi paikan agilityn Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Norjassa. Nixi valioitui nopeasti:  valioituminen lähti käyntiin heti ensimmäisissä kolmosten kisoissa. Nixi on agilityvalio ja hyppyvalio.”

Päikki kertoo, että hänellä on kotona kasvamassa myös puolitoistavuotias espanjanvesikoira Niio. Niiolle hänellä ei ole vielä mitään tarkkoja suunnitelmia, mutta agilityn alkeita harjoitellaan ja tähtäimessä ovat hyppyradat virallisissa kilpailuissa. 

Millaisia vastoinkäymisiä sinulla on ollut?

”Marraskuisten Pohjoismaiden mestaruuskisojen jälkeen tuli tauko ja tarkoituksena oli aloittaa treenaaminen ja kisaaminen joulutauon jälkeen. Kerran vuodessa olen pitänyt pidemmän tauon. Joulukuussa kuitenkin kaaduin luistimilla ja sen vuoksi Oulun European Open -kisat täytyi jättää väliin. Olkapäässä on kaatumisen seurauksena pirstaleinen murtuma, mutta onneksi kirurgisia korjauksia ei ole tarvinnut tehdä. Kuntoutuksen myötä selkeää parantumista on tapahtunut, mutta alkuun olkapää oli hyvin kipeä. Koirien ulkoilutukseen ja kotitöihin olen onneksi saanut apua.”

Mitä tavoitteita sinulla on?

”Tavoitteena on osallistua arvokisoihin. Oulun EO-karsintakisoihin en voinut  osallistua loukkaantumisen vuoksi, mutta uskon, että olkapää kuntoutuu siten, että muihin vuoden arvokisoihin pääsisin osallistumaan. Tähtäimessä ovat ainakin Halli-SM-kisat ja EO-karsinnat, MM-karsinnat, JSP-SM-kisat sekä SM-kisat.”

Mitä agility on antanut sinulle?

”Agility on antanut paljon ystäviä. Ystäväpiiri on pitkälti koiraharrastajia. Agility antaa hyvän mielen.  Vaikka lähtisi liikkeelle huonolla tuulella, niin treeneistä palaa aina kotiin hyvällä mielellä. Pääkoppa pysyy virkeänä ja fyysinen kunto hyvänä. On 90-vuotiaita harrastajiakin, joten sen voi ottaa tähtäimeksi.”

Miten I-HAH on pystynyt tukemaan harrastamistasi?

”I-HAH tarjoaa hyvät treeni- ja vapaatreenimahdollisuudet talvella omassa lämpimässä hallissa ja kesällä hallin lisäksi ulkokentällä. I-HAH järjestää myös ulkopuolisten kouluttajien agilitykoulutuksia, kuten esim. Jenna Caloanderin koulutuksen kuluvana talvena.  Jennan koulutuksissa olen käynyt myös Agility Akatemialla.”

Lämpimät onnittelut Päikki huikeasta agilityurastasi ja Suomen Agilityliiton vuoden 2021 senior-urheilija tittelistä! Menestystä tuleviin kisoihin, ja ennen kaikkea hauskaa ja iloista harrastamista upeiden koiriesi kanssa!

 

Kuvat: Maija Savijärvi

Teksti: Marja-Liisa Veltheim