Halliin päästyämme alkoi rataan tutustuminen. Olimme saaneet radasta kuvan jo etukäteen, ja aina mietin jo ennalta ohjauskuvioita, kuinka ne kannattaisi tehdä. Ilokseni huomasin, että useammatkin ohjaukset olivat samanlaisia, kuin olin kartalta etukäteen ajatellutkin ja rata vaikutti muutenkin todella kivalta, vaikka ihan kaikkia esteitä emme ehtisikään tekemään, niin ensimmäiset 20 olisivat tavoitteena. Tärkeä huomio radan ohjauskuvioita suunnitellessa Sonialta oli se, että on ero, onko kyseessä pakkoratkaisu (esim. kisoissa), kun tehdään selviytymisratkaisuja ja ehkä pelastellaan jotain aiempaa myöhästymistä nollan tai edes sijoituksen toivossa, vai onko kyseessä treeni, jolloin koiraa koulutetaan. Tai, eihän se koira siis tiedä kumpi on kyseessä, koulutustilaisuus vai kisa, sillä ne oppivat koko ajan kaikesta tekemästämme. Mutta kuitenkin voimme valita koiran kannalta nopeimman, vaikean tai varmimman reitin. Vaikeita reittejä on valittava treeneissä, jotta koiraa tulee koulutettua.
Sonian suunnitteleman radan teemana oli osallistujien toivomuksesta esteiden erottelua ja ohituksia. Itse taisin lähteä tähän koulutukseen vähän takki auki, kun en tiennyt oikein mitä toivoa, mutta erottelutreeni teki meille todella hyvää, kun se nopea koira vilahtelee multa välillä vähän minne sattuu. Erottelussa tärkeä huomio oli, että estettä ohitettaessa pidetään koira tiukasti kiinni vastakädellä. Oma etäisyys koiraan on myös tärkeä, ja joskus itse joutuu sijoittumaan todella lähelle estettä, että saa koiran ohjattua toivotulle esteelle. Kaikilla koirilla kuitenkin on sellainen tietty luontainen etäisyys, jonka ne pitävät ohjaajaan, ja jos sen ylittää, tulee helposti työnnettyä koira väärälle esteelle. Tämä on kyllä kokeiltu ihan muutaman kerran, että oma sijoittuminen vain oli väärä. Samoin myös välillä on vain uskallettava luottaa koiraan ja liikkua itse. Olen todella taipuvainen kaikenlaiseen varmisteluun, sillä en oikein luota, että koirani tekisi esteen loppuun asti, jos itse irtoan eri suuntaan. Askel askeleelta kuitenkin tämäkin luottamus (ja välimatka) kasvaa.
Yksi tärkeä huomio koiran ohjauksesta oli myös se, että ohjauskuvioiden on erottava toisistaan koiran näkökulmasta muutenkin kuin sanallisesti eli sen lisäksi, että täytyy kiinnittää huomiota omaan sijoitukseen, rintamasuuntaan, kenkien ja käsien suuntaan, niin myös siihen mitä ohjauskuviota ohjaa. Tämä saattaa olla ehkä jopa helpompaa minulle, kuin sanallisen käskyn käyttäminen, ja koiralle myös, sillä ohjasin putken jälkeiset kepit ihan hyvin putkeen -käskyllä. Alkoi näköjään vähän jo väsyttää ja pään sisäinen kovalevy olla täynnä. Kaikkea oppimaamme kuitenkin on hyvä muhitella ja pähkäillä jatkossa kotiläksyinä, ja katsoa miten saamme liitettyä nämä omaan tekemiseen myös jatkossa.
Sonialta saatiin myös vähän kohotusta omaan asenteeseen, sillä Sonia on todella positiivinen, ja vaikka vähän jännitti etukäteen, niin koko treeni meni todella hyvin, ja tuntuu että opimme paljon. Haluaisin myös kannustaa kaikkia muitakin rohkeasti lähtemään eri kouluttajien treeneihin, vaikkei kokemusta olisikaan kamalasti. Sillä vaikka omakin kouluttajamme on sanonut meille kymmeniä kertoja, että luota koiraan ja uskalla irrota ja muista ohjata joka este, niin eri kouluttajilta saa kuitenkin aina vähän eri näkökulmaa omaan ohjaamiseen ja myös erilaisia rataprofiileja, kun mitä on tottunut tekemään. Joskus voi olla ihan jostain yhdestä sanastakin kiinni, että ymmärtää itse sen mitä on haettu pitkään ja niin ne vaan asiat loksahtavat kohdilleen.
Lopuksi Auruskin sai kehuja siitä, että on innokas ja iloinen, sekä kiva harrastuskaveri, ja vaikka hänellä on ylikuumia (muun kuin sään puolesta) terrieripäiviä, niin välillä hän on kuitenkin pelkkää kultaa.
Kiitos I-HAH:ille ja Min Pin ry:lle näiden treenien järjestämisestä, ja tietysti suuret kiitokset Sonialle mahtavasta positiivisesta koulutuksesta ja kaikista opeista.
Paula Kuikka ja Aurus-parson, I-HAH
