perjantai 2. huhtikuuta 2021

I-HAH ry:n jännittävä kevätkokous 2021

 

Kevätkokoukseen keräännyttiin perjantaina 5.3.2021 Itä-Helsingin Agilityharrastajat r:n historiassa ensimmäistä kertaa etänä.  Tämä kokoontumistapa on tullut korona-vuoden aikana monille tutuksi. Kokoukseen oli ilmoittautunut 57 jäsentä ja netin ääressä istumiseen oli varustauduttu hyvin eväin.  Äänestykset hoidettiin Doodlen avulla. 

Etäkokous sujui toista kertaa eläkeläis-etäkokoontujan kannalta hienosti ja nettiäänestäminen onnistui hyvin vaikka se tapahtui ensimmäistä kertaa. Vain parilla osallistujalla oli ongelmia äänestyslinkin vastaanottamisessa tai äänestämisessä. Etäkokouskäytäntöä voisi ehkä harkita käytettävän myöhemminkin. 

 

Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen säännöissä määrättyjen asioiden lisäksi talvi- ja kesäkaudelle vaadittavat työvuoropisteet sekä eniten kiinnostusta ja keskustelua herättänyt esityslistan kohta: Lisätilan eli viereisen hallin vuokraaminen Hakkilassa.  Koronan vielä rajoittaessa tapahtumien järjestämistä ja jopa mahdollisen ulkonaliikkumiskiellon uhan ollessa esillä, pelättiin aiheellisesti vuokranmaksukyvyn riittävyyttä lisätilan vuokraamiseksi.  Asiasta äänestettiin jopa kahteen kertaan ja lopullista tulosta odotettiin jännittyneenä.  Yli kolmen tunnin kokouksen lopuksi kuultiin ja nähtiin Doodlesta, että 65 % äänestäneistä kannatti johtokunnan esitystä lisätilan vuokraamiseksi. 

 

Valitettavasti vuokranantaja oli saanut samaan aikaan naapurihallista toisen tarjouksen, joten reilun 1000 neliön lisätilan vuokraaminen ei tällä kerralla onnistunut.  Kivikkoon suunnitteilla ollut halliprojekti päätettiin laittaa lopullisesti nukkumaan hieman ennen koronapandemian alkua, koska hankkeelle ei saatu valtion avustusta eikä rahoitusta saatu muutenkaan järjestymään. Vuokrattava lisätila Hakkilassa olisi ollut mahtava mahdollisuus toiminnan laajentamiseen ja kisojen järjestämiseen omassa hallissa.  Sitähän ei koskaan tiedä, josko uusi mahdollisuus tulisi myöhemmin. Johtokunta jatkaa seuran laajentamisprojektin suunnittelua ja toiminta jatkuu kuten ennenkin. 


EK



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti