keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

I-HAH 3lk SM-nollakisat 2019


Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna tarjosi I-HAH ry 3-luokan agilitaajille viime hetken mahdollisuuden kerätä nollia ja tuplanollia elokuun SM-kisoihin. Sääennusteet lupasivat ennätyshelteitä ja näitä saatiinkin. Vain vajaan kahden kilometrin päässä Kivikon agilitykentältä sijaitsevalla Malmin lentokentällä rikottiin sunnuntaina 28.7.2019 aseman lämpöennätys, joka on nyt 32,1 astetta. 
Kuva: Tanja Hokkanen
Tuomareina kisoissa toimivat Markku Kaukinen ja Anne Savioja siten, että Markku ja pienemmät koirat aloittivat lauantaina ja kummankin kokoiset maksit jatkoivat Annen kanssa iltapäivällä. Vastaavana koetoimitsijana oli Alli Arppe.  Sunnuntaina Markku aloitti maksien kanssa ja pienemmät koirat pääsivät kisavuoroon puolen päivän jälkeen Annen radoille Tanja Hokkasen toimiessa vastaavana koetoimitsijana. 
Kisaajien käyttöön lainattiin Helsingin seudun kennelpiiriltä katos, jonka varjossa kisaajat saattoivat odottaa vuoroaan.  Katoksen alla oli myös I-HAH:n jäsenten häkkejä, joihin saattoi jättää koiransa rataantutustumisen ajaksi.  Jäsenet olivat tuoneet kentälle myös telttoja, jotka olivat kaikkien kisaajien käytettävissä.
Viereinen katukoriskenttä oli tämänkin viikonlopun aikana kisavieraiden autojen paikoitusalueena. 

Omalla kentällämme ei ole vesipistettä, mutta naapurissa oleva BMX Helsinki ry antoi meidän ystävällisesti vetää vesijohtonsa tonttiemme välille, jotta pieniin ammeisiin saatiin vettä koirien vilvoitteluun ja kelpasi Helsingin vesijohtovesi myös kisaajille ja koirille juotavaksi. 
Ilmoittautumiset kisaan hoidettiin osittain omatoimisesti.  Kisaajat laittoivat itse ruksin nimilistaan nimensä kohdalle, ottivat kisanumeroliivin ja jättivät kilpailukirjan niille varattuun laatikkoon.  Yksi henkilö huolehti ilmoittautumispisteestä tarkistaen pistokokeena rokotus- ja mittaustodistuksia ja auttoi, jos kisaajilla oli kysyttävää.
Aidat kilpailuradan ympärille ja teltat toimistolle sekä ilmoittautumispisteelle oli saatu paikoilleen jo perjantaina illalla.  Kiirettä ja hässäkkää oli kuitenkin vielä lauantaina aamulla, kun johtokasoja selviteltiin ja tekniikkaa laitettiin kisakuntoon. Sunnuntaina purettaessa johtoja niputti Minttu Mantere johdot esimerkillisesti.
Näin säilytetään ajanottolaitteiston johdot :) Kuva: Minttu Mantere
Tapahtumassa jaetuista palkinnoista kiitämme sponsoreitamme: Kahvi CharlottaTmi koulutettu hieroja Mia RokkanenBest FriendOma Eläinsairaala MevetBiofarmCare4PetsDogs First ja Bozita Robur.


Ensimmäinen rataantutustuminen aloitettiin vain muutamia minuuteja kisakirjeessä mainitun ajan jälkeen. 
Edustavan näköisen buffetin pitäminen oli hankalaa ulkona helteessä.  Jäätelön ja mehujään pahvipakkauksia pystyttiin pitämään näkyvillä ja niinpä nämä herkut kävivätkin hyvin kaupaksi. Jääkaapin katköissä oli myös tarjolla jäsenten leipomuksia ja kylmiä juomia. 


Kuva: Mia Küttner
Osa kisatyöntekijöistä sai suojaa paahtavalta auringolta teltoista ja niiden eteen viritellystä katoksesta, mutta tuomarit joutuivat viettämään päivänsä auringon säteiden alla. 
Kuva: Tanja Hokkanen
Kisoihin oli ilmoittautunut lauantaille 262 ja sunnuntaille 226 kisaajaa.  Muutamia peruutuksia tuli kuuman sään takia ja osa kisaajista starttasi vain kahdelle radalle vaikka oli ilmoittautunut kolmelle. 

Viikonlopun aikana kisattiin ensimmäinen Nollat kiikarissa-cup, johon kaikki kisaajat osallistuivat automaattisesti. 

Cup-kilpailun voiton vei lauantaina piikkipaikalle porhaltanut parivaljakko auskel Viima ja Jouni Vahlstedt LÄGI:stä medien triplanollavoitolla! Onnea! 
2. sijan säilyttivät alusta loppuun asti myös hienon minien triplanollavoiton lauantaina tehneet shelam Dharma ja Sanna Ahola HANKO:sta. 
3. sijalle nousivat sunnuntaina kaksi nollavoittoa ja yhden kakkossijoituksen medeissä ahkeroineet parson Cosmo ja Matti Kautiainen ATT:stä.
Cup-palkittuja hemmoteltiin kuvan kaltaisella setillä, jossa on osallistumisoikeuksia loppuvuoden I-HAH ry:n agilitykisoihin, hierontalahjakortti ja kahvielämyksiä ohjaajalle, sekä myös palkintoja karvaiselle kisakaverille.
Lauantaina kisattiin myös shetlanninlammaskoirien rotumestaruudesta.  
Päivien aikana kerättiin yhteensä 59+39=98  0-tulosta, joista 12+12=24  I-HAH ry:n jäsenille.  
Lauantain ja sunnuntain kaikki tulokset löytyvät Agilitytulospalvelusta.  

Sertejä saatiin seuraavasti:
La 27.7.
A agilityrata S3 borter Colo & Pasi Vesenterä BAT sij. 2. SERT-A, AVA
A agilityrata M3 pyrpal Hikka & Pia Pynnä LÄGI sij. 2. SERT-A, AVA
C hyppyrata sS3 kääpin Moona & Miina Hakala HSKK sij. 1. SERT-H
C hyppyrata sL auspai Stella & Minna Vahlström HSKH sij.1. SERT-H
B agilityrata L borcol Yas & Salla Vuorenmaa SPOK sij.1. SERT-A, AVA
SU 28.7.
F agilityrata sL auspai Leia & Anne Barck HAU sij. 1. SERT-A
E agilityrata L lyhcol Kuura & Tuuli Laukkanen KOVA sij. 1. SERT-A
D hyppyrata sL borcol  Pokka & Johanna Mankinen SiSu sij. 1. SERT-H, AVA-H
D hyppyrata S3 borter Colo & Pasi Vesenterä BAT sij. 1. SERT-H, AVA-H
D hyppyrata sS jackru Lore & Kadi Kivi sij. 1. SERT-H, AVA-H

Onnittelut kaikille nollia keränneille ja muillekin haastavassa säässä hyviä ratoja tehneille!
Palkintojen jaoista löytyy kuvia kisojen Facebook-tapahtumassa
Irene Erlingin kuvia lauantailta on katsottavissa hänen kuvasivustollaan

EK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti