torstai 3. toukokuuta 2018

Tokoa Kivikossa 28.4.2018



I-HAHin perinteinen kevättokokoe käytiin Kivikossa 28.4.2018. Tuomarina kokeessa toimi Harri Laisi, jonka Marketta puoliso toimi liikkurina. Ihastuttavan monta I-HAHin koirakkoa olikin tullut katsomaan, mitä talvikauden treeneissä oli saatu aikaiseksi ja hienoja tuloksia moni tekikin!
Aamu alkoi erikoisvoittajaluokalla, johon oli ilmoittautunut viisi koirakkoa. Luokan voittoon ylsi hienolla ykköstuloksella 300/320 ja kunniapalkinnolla I-HAHin Katri Ristimäki ja Tronic Yump Yump, toiseksi Leena Välimäki ja Tending Win 289 p ja kp ja kolmanneksi I-HAHin Sanna Ristikartano ja Cefeus Brown Popstar II 266,5 pisteellä. Sannalle ja Popille ykköstulos oli EVL:stä kolmas, joten heille samalla koulutustunnus TK4, paljon onnea uudelle ”varjotottelevaisuusvaliolle”!
EVL palkitut, kuva: Sonja Syväpuro
Voittajaluokkaan osallistui kolme koirakkoa, joista hienot ykköstulokset tekivät ensimmäisen kerran voittajassa kisanneet I-HAHin Mariel Alin ja Mindpower Wisdom 306,5/320 pistettä ja kunniapalkinto sekä Sini Vertanen ja Tiwian’s RW Robin Hood 263 p.  
VOI palkitut
Avoimen luokan 10:stä osallistujasta puolet edusti I-HAHia, joten jännitettävää riitti katsomossa koko luokan ajan. Luokan voitto menikin seuran omalle jäsenelle, kun Annika Kuronen ja Hyperion nappasi hienon ykköstuloksen 294,5 kunniapalkinnolla. Toiseksi luokassa tuli Heidi Bechstein ja Ruffenuff Peppermint Twist 287 p ja TK2 ja kolmanneksi Anita Korhola ja Every Little Thin Open Gate 284 p ja TK2.
AVO palkitut
Alokasluokan seitsemästä osallistujasta viisi teki ykköstuloksen, voittoon tiukassa kisassa Sanni Murto ja Blue-Beacon Caching Jolteon 188.5/200 pistettä ja kunniapalkinto, toiseksi Riikka-Maria Kling ja Brufinn Need For Action 183.5 p ja TK1 ja kolmanneksi Jaana Klemetti ja Briskness Nomen Est Omen 181 p ja TK1.
ALO palkitut
Paljon onnea kaikille palkituille ja muille hienoja tuloksia tehneille. Kiitos kaikille talkoolaisille, ekakertalaisella koetoimitsijalla oli helppoa osaavassa porukassa! Kiitos myös Harri ja Marketta tuomaroinnista ja liikkuroinnista ja kiitokset myös palkintoja sponsoroineet Robur ja Mevet!

-Maija Mäkelä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti