keskiviikko 6. syyskuuta 2017

I-HAH valiot esittäytyvät: Agility- sekä Hyppyvalio Nopsa

FI AVA, FI AVA-H, Bingis Bolt, Nopsa
Rotu: kromfohrländer (f1 sukupolven roturisteytys villakoira – kromfohrländer)
Synt. 21.1.2013
Omistaja Eila Kuronen
Ohjaaja: Eila Kuronen / Heli Kuronen

Nopsa on kahden jackrussellinterrierin jälkeen kolmas agilitykoirani ja Helille se on viides kisakaveri kolmen alkeista koulutetun russelin ja yhden lainavesikoiran jälkeen.

Agilityyn tähtäävä hömpöttely aloitettiin heti Nopsan kotiuduttua kasvattajalta.  I-HAH:n mainiot alkeisryhmätreenit pennuille Alexandra Lappalaisen ja Nina Borgelinin kanssa aloitettiin  Nopsan ollessa 8 kk.

Ensimmäisiin kahteen hyppärikisaan Heli osallistui lomamatkani aikana tammi- helmikuun vaihteessa 2015 Nopsan täytettyä 2-vuotta. Toisesta kisasta tuli nollavoitto.  Ensimmäinen yhteinen hyppärikisamme hylkääntyi helmikuun lopussa, mutta maaliskuussa teimme kaksi hyppärinollaa, kaksi agilityvitosta ja kaksi agilitynollaa, joten 2-luokkaan noustiin maaliskuun lopussa viiden nollan turvin, joista olin tehnyt neljä.



Kakkosluokassa kisasin huhtikuussa sekalaisella menestyksellä ja 9.5.2015 I-HAH:n kisoissa nousimme 3-luokkaan.  Olimme päättäneet lähteä kesäretkelle Ouluun katsomaan SM-kisoja 2015. Tavoitteenani oli ollut nousta 3-luokkaan ennen kesää, jotta Nopsa saisi osallistua Oulun SM-kisojen alla käytävään 3-luokkien iltakisaan ja joukkuekisaan kromfohrländereiden joukkueessa. Nopsa ei ollut todellakaan valmis 3-luokan koira, mutta se on hyvin kuuliainen ja sen perusvauhti riittää vaikka se kysyykin koko ajan ohjaajalta lupaa edetä seuraavalle esteelle.
Nopsa ja Eila, kuva: Ida Alexandersson 
Helillä ei ollut omaa agilitykisakoiraa ja olin luvannut, että hän saa ruveta kisaamaan Nopsan kanssa kunhan ensin itse vien sen 3-luokkaan.  Kesän ja syksyn aikana kisasimme vuorotellen ja minä pidin pääasiassa treenaamisesta huolen.  Nopeammin liikkuvan Helin ohjauksessa Nopsa suoriutui kuitenkin kisaradoista paremmin.

Talvella 2015 – 2016 Heli pääsi treenaamaan Nopsan kanssa I-HAH:n arvokisoihin tähtäävien leiritysryhmään ja tulokset paranivat.  Kaikki valionarvoihin vaadittavat sertit Nopsa sai Helin kanssa. Ensimmäinen agilityserti tuli Hyvinkäältä 10.1.2016 Anne Viitasen radalta.  Niistä kisoista tuli tuplanollavoitto. Toinen agilityserti tuli Esa Muotkan radalta 30.1.2016 Janakkalasta ja sertin arvoisia ratoja tuli muitakin ennen kuin Nopsa saattoi ottaa vastaan kolmannen agilitysertinsä, jonka se sai Petteri Kermisen radalta Vantaalla 5.2.2017.

Anne Viitasen koukeroiset radat sopivat Nopsalle, joka haluaa mennä sinne minne ohjaaja pyytää.  Ensimmäinen hyppysertikin tuli Viitasen radalta Vantaalla 16.4.2016. Toinen hyppyserti tuli 15.5.2016 Minna Räsäsen radalta Helsingissä.  3.9.2017 kisattiin Sipoossa Uudenmaan piirinmestaruuskisat, jonne Heli lähetti ilmoittautumisen vain hyppyradalle, koska hänellä on nyt kesken juoksu-Aan opettaminen Nopsalle. Nopsa voitti 46 koiran luokan Jari Suomalaisen radalla ja sai kolmannen hyppysertinsä. 

Olen alusta asti treenannut Nopsan kanssa säännöllisesti I-HAH:n taitavien kouluttajien vetämissä viikkotreeneissä.  Erityiskiitoksen ansaitsevat nykyään liittokouluttajana toimiva Mari Mäkelä sekä Mariel Alin.  Olen myös päässyt osallistumaan seurakavereiden tilaamiin Jenna Caloanderin kimppatreeneihin, jotka ovat sopineet meille tosi hyvin.

Heli on käynyt Nopsan kanssa muutaman kerran kuussa Niina-Liina Linnan koulutuksissa sekä silloin tällöin Elina Jänesniemellä ja myös I-HAH:n kouluttajaryhmän tuurauspaikoilla Saija Mustosen koulutuksissa.

Talven 2016 – 2017 arvokisoihin tähtäävien leiritysryhmään Heli ja Nopsa eivät mahtuneet mukaan, mutta muun koulutuksen turvin taidot paranivat vähitellen ja seuramestaruuskisoissa marraskuussa 2016 Heli ja Nopsa tekivät kaksi nollaa ja voittivat medien seuramestaruuden. Päivän kolmannen radan he voittivat nollalla.  

Nollatuloksia ja Sagin rankigpisteitä Nopsalla on ollut Helin kanssa riittävästi, jotta  heillä on ollut oikeus osallistua kaikkiin kausien 2016 ja 2017 arvokisoihin.  Opittavaa Nopsalla on vielä paljon.  Sen liike pitäisi saada suuntautumaan eteenpäin eikä niinkään ylöspäin  :) .
Heli ja Nopsa MM-karsinnoissa 2017, kuva: Henri Luomala
Eila Kuronen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti